Huh, mikä päivä

Onpas ollut päivä. Aamusta asti pistänyt menemään ja vain niin vähän saanut aikaiseksi. Huomenna juhlitaan Ainon 3v syntymäpäiviä. Virallinen päivä on sitten tiistaina 9.2. Vaikkei porukkaa olekkaan nyt tulossa paljoa ja tarjottavien määrää on voinut pienentää, niin silti aikaa saa kulumaan aivan tolkuttoman kauan, varsinkin keittiössä. Muu kämppä onkin sitten kuin pommin jäljiltä kun lapset ovat, köhöm, hieman siivonneet, heh. Eli eipähän tarvitse miettiä että mitä tekee heti aamusta. Vaikka toisaalta jos miettii niin on aivan järjetöntä aina puunata kauheesti ennen juhlia kun se on heti niiden jälkeen tehtävä uudestaan, mutta kun näin on tehty aina niin tehdään jatkossakin, heh.

Huomenna koittaa sitten se päivä jota Aino on odottanut jo pitkään. Joka päivä on kyselty että joko nyt on synttäripäivä. Huomenna voin vihdoin vastata että kyllä. Aino on ollut auttamassa minua leipomisessa ja kuinka onnellinen on ollut kun on saanut osallistua nyt niin paljon. Ja samoin tuo meidän nuorimmainen on ollut hyvin innokas apuri. Voisi sanoa että kakunkoristeiden väkertäminen olisi huomattavasti helpompaa ilman että pienen pienet kädet koittaa tarrata kiinni kaikesta. Illasta tehtiin koko perheen kanssa vielä pitsoja ja melkein kaikki tarjottavat saatiin tehdyksi.

Juhlien järjestäminen on ihanaa puuhaa, mutta toisaalta taas hermoille käyvää. Aikaa keittiössä kuluu tuhottoman paljon ja silti saa niin vähän aikaiseksi. Minulle ei tyypilliseen tapaan tein kakunkoristeet vasta tänään. Innostus on vain ollut hukassa, mutta heti kun pääsi vauhtiin niin ai että kuinka kivaa se taas olikaan. Huomenna talo täyttyy ihanista ihmisistä ja yksi pieni tyttönen saa olla koko päivän huomion keskipisteenä.

Mukavaa alkanutta viikonloppua kaikille.

Kyllä tätä on odotettu

En uskonut että tätä tapahtuu, tai halusin uskoa, mutten luottanut siihen että Hugo koskaan nukkuisi ulkona vaunuissa. Mutta sitkeä luonne kun olen niin päätin että me ainakin kokeilemme. Tämä vaati paljon vaunujen hytkyttämistä, lyhyitä unia ja välillä vähän pidempiäkin. Sekä hakemista siihen mikä on millekin kelille oikea vaatetus juuri Hugon kanssa.

Kovat -30 "hirmupakkaset" haittasivat todella meidän harjoittelua. Olen pitänyt pakkasrajana Hugon kanssa sen -10 koska hän ei ole ulkona nukkunut. Aina kun oli mahdollisuus laittaa ulos, niin aina laitettiin. Ekoilla kerroilla ulkona sai tunnin aikana hytkyttää monen monta kertaa. Välillä Hugo vielä nukahti ja välillä taas mikään ei auttanut. Hiljalleen huomasin että ulkona ei tarvinnut ravata montaa kertaa eikä aikani kulunut ikkunan edessä istuen hälytin kädessä, odottaen koska taas pitää mennä. 

Kuin varkain huomasin että Hugo nukkuu aika tarkalleen sen kaksi tuntia ulkona. Välillä änisee jotakin muttei ala enää huutamaan suoraa kurkkua. Silloin riittää kun hieman heiluttaa pari kertaa vaunuja ja taas nukutaan. Aivan mahtavaa. En voi hehkuttaa kylliksi sitä että nyt meillä nukutaan vaunuissa ulkona joka ikinen päivä. Hugo alkaa pukiessa jo hakea unta ja nukahtaa melkein heti kun vedän vaunupussin kiinni. Välillä uni yllättää jo puettaessa ja joskus tissillä.

Parhain asuste on ollut ulkona vain muutamalla pakkasasteella: Body, sukkikset, merinovillalapaset, pitkät villasukat, kypärämyssy, äitiyspakkauksen haalari pussimallisena ja sitten koko komeus äitiyspakkauksen pussiin. Yli -5 asteen pakkasilla muuten sama setti, mutta sisävaatteiden päälle puen äitiyspakkauksen mukana tulleen ohuen välihaalarin, toisen pipon kypärämyssyn päälle ja jos ollaan jo lähellä kymppiä niin sitten vielä paksut äitiyspakkauksen töppöset ja tossut. Nämä ovat olleet nyt toimivat ja Hugon herätessä on syliin saanut nostaa pojan jolla ei ole ollut kuuma eikä kylmä.

Vaunulenkille en ole vielä lähtenyt, mutta pihassa ollaan kärrytelty. Päätin että menen tuolle yhdelle sivutielle joku päivä hieman käpsyttelemään, sillä vaunulenkkejä on niin ikävä.

Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muumit

Eräs päivä pistin merkille, että onpas Aino leikkinyt paljon Muumilaivalla. Se on ollut yläkerrassa jemmassa, sillä niin paljon siinä on ollut pieniä osia ja muutama niistä mennyt jo hukkaankin. No Aino kantoi laivan alas ja siitä se innostus sitten alkoi. Laivalla leikittiin joka ikinen päivä ja innostuipa leikkiin myös muutkin sisarukset. Aino ei ole pahemmin muumeja katsellut esimerkiksi dvd:ltä tai telkkarista joten välillä kuului "äiti, kuka tää on?"  Nopeasti Aino on alkanut muistaa muumien nimiä.

Kun laivalla leikittiin niin ahkeraan alkoivat osa lapsista puhumaan että olisi kiva jos meillä olisi se muumitalo. Se on ollut aikoinaan tarkoitus isommille ostaa, mutta se sitten jäi kun isommilla meni innostus ohitse. Katselin taloa sitten eräs päivä kaupassa, mutta sai jäädä sinne. En ollut halukas maksamaan siitä niin paljon mitä hintalapussa luki. Ajattelin että varmasti voisin löytää talon aikanaan hyvään hintaan myös kirpparilta.

Kävin ystävällä kylässä eräs päivä ja kerroin siinä Ainon hurahtaneen muumeihin, kauhistelin talon hintaa ja sanoin että alan etsimään sitä kirpparilta. Ei tainnut mennä sitten kun saman päivän iltaan kun ystäväni laittoi viestiä, että voisi myydä meille heidän muumitalon sisältöineen. No tämä äitihän innostui todella. Pian meidän lastenhuoneesta löytyikin sitten muumitalo ja arvatkaa kuinka onnellisia lapsia meiltä löytyi. Aino ei saanut edes sanaa suustaan kun nostin talon pussista pois.

Nyt täällä on laiva siirtynyt hetkeksi syrjään ja tuolla talolla on leikitty ihan joka ikinen päivä. Aino pyytää äidinkin monesti mukaan ja sitten me pidetään muumeille kahvikestejä ja sisustetaan taloa aina eri lailla. Muumejakin on nyt iso kasa kun on ne laivankin hahmot, joten niistä ei kinaamista synny. Täytyy nyt miettiä pitäisikö sitä suunnistaa kesällä koko perheen kanssa muumimaailmaan, ainakin noiden pienempien kanssa, jotta pääsisivät tapaamaan muumit.