Kaksplus.fi

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sitä arvuuttelua

Odotusaikaan kuuluu vauvan sukupuolen arvuuttelu, erilaisia testejä ja sitten masun muodon perusteella. Itse olen vertaillut aina omia raskauksia keskenään ja on hauskaa arvailla kumpikohan siellä masussa majailee. Ja niitä arvailuja satelee aina muualtakin, ei sillä se on ihan kiva kuulla muiden arvauksia, mutta jotkut selvästi kauhistelee tätä meillä hallitsevaa "akkavaltaa".

Kahdessa ekassa raskaudessa ei vauvan sukupuoli kunnolla selvinnyt joten arvuuttelu jatkui aina siihen asti kun pieni syntyi. Itsellä ei ollut oloja kumpaankaan suuntaan mutta moni oli varma että esikoinen on poika, no toisin kävi ja tyttö tuli. :) Kun sitten odotin toista kuulin usein kuinka poika sieltä nyt tulee, sen on pakko olla, itse vain vastasin että oli kumpi vain on varmasti yhtä toivottu ja rakastettu. Monelle olikin suuri yllätys kun seuraavakin oli tyttö, onhan miehen sukuun syntynyt viime aikoina enemmän poikia ja tyttöjä on vain muutama.

Kun sitten kolmannen odotusaikana ultrassa näkyi selvästi poika ja kerroin sukupuolta kysyville kumpaa meille on luvattu, kuulin yllätyksekseni että uskon vasta kuin syntyy ja ei ne ultrat niin luotettavia ole. Tuli sellainen olo että miksi kysytään sitten että kummalta näytti jos siihen ei usko. Kahden tytön jälkeen kuulin myös paljon sitä että onhan sitä poikaakin pakko yrittää. Nooh, näinhän se ei mennyt me halusimme vain lisää lapsia. 

Vasemmalla maha Matiaksen odotuksesta rv 39+5, seuraavana yönä poika syntyi. Oikealla maha kun odotin Ainoa raskausviikolla 39+4, tyttö syntyi 39+6.

Me ei ikinään olla yritetty juuri tiettyä sukupuolta, vaan kun päätös siitä että vauva saa luvan tulla on tehty, ei sitä olla alettu mitään kikkailemaan. Toki on kiva juttu että perheestämme löytyy nyt molempia. :) Kun sitten aloin odottaa kuopusta sain kuulla siitä että nytkö siis yritätte pojalle kaveria tai sitten olisipa se nyt poika niin olisi pojallannekin leikkikaveri. Hyvin tuo poika on kuitenkin leikkinyt siskojensa kanssa. :)

Nyt tässä raskaudessa olen jälleen vertaillut odotuksia keskenään ja tehnyt kaikkia testejä (teen näistä vielä jossain vaiheessa erillisen postauksen), vaikka jokainen odotus onkin aivan erilainen. Silti tämä on ihanan jännittävää. Minulle itselle on kyllä ihan sama kumpi masussa majailee ja jännityksellä odotan selviääkö sukupuoli ultrassa. Olen myös jo pariin kertaan miettinyt sitäkin pitäisikö jännittää loppuun asti, mutta taidan omata siihen ihan väärän luonteen. :D Tiedän että moni toivoo meille nyt syntyväksi poikaa, jotta edelleen poikamme saisi itselleen veljen. Näissä ei vain toiveet auta, se kun on 50/50 mahdollisuus kumpi siellä masussa majailee. :)

Tämän kuun lopussa olisi sitten vuorossa rakenneultra. Eniten odotan että näen taas pikkuisen, toivon että hän on kehittynyt normaalisti ja kaikki on kunnossa. Toisarvoinen asia on sitten se sukupuoli.

18 kommenttia:

  1. Jännittävää! Arvuuttelu on kivaa, vaikkei sillä sukupuolella olisikaan mitään väliä.

    Me emme selvittäneet vauvan sukupuolta eli vasta vauvan synnyttyä tiesimme hänen olevan tyttö. Minä olisin halunnut selvittää sukupuolen, mutta Teppo ei. Minäkään en sitten halunnut sitä ultrassa kuulla koska olisin kuitenkin möläyttänyt sen jossain vaiheessa. :D

    Ihanat nuo sinun masukuvasi! ♡
    Kovin erimalliset masut minun silmääni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvuuttelu on aina kivaa. :)
      Mä en kyllä pystyis jännittää loppuun asti. Eri asia on tietysti se jos sukupuoli ei näy niin sit pitää. :)

      Mustakin mahojen mallissa on eroa. Pojasta jotenkin terävämpi ja tytöstä pyöreempi. Näin ne näen itse. :)

      Poista
  2. Ai etkö sä päättänytkään, että nyt tulee poika ;) Mun vaari siis totesi pojan syntymästä kuultuaan, että "pojantyttö sitten päätti pojan tehdä"... Päätöksillähän ne sukupuolet määritetään juu! Meillä suvuissa varmaan moni ajattelee, että sen takia meidän lapsiluvuksi jää kolme, kun viimeisin oli poika. Tosiasiasssahan se lapsiluku oli jo aiemmin mietitty, että kolme voisi olla meille sopivin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. :D Päättämällähän se sukupuoli valitaan.
      Meidän lapsiluvun luultiin jäävän kolmeen kun viimesin oli poika mut ite jo silloin ajattelin neljättä. :)

      Poista
  3. Oletpas saanut kummallisia kommentteja edellisten raskauksien aikana... Tosin meillekin miehen vanhemmat nyt toivoivat poikaa, kun tyttö on jo. Mitä väliä sillä on, onko ennestään tyttöjä vai poikia ja kumpaa sukupuolta tuleva vauva on?! Ei yhtään mitään! Jännä, että se tuntuu ulkopuolisille olevan jotenkin tärkeämpää, vaikka varmasti meilläkin kaikki ovat pienestä yhtä onnellisia oli hän sitten tyttö tai poika. Hämmästyttää vaan ihmisten reaktiot..

    Ihanat masut ollut sulla aiemmissakin raskauksissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä on tullut kuultua kaikenlaista odotusaikana. Ja juurikin monelle ulkopuoliselle se sukupuoli tuntuu merkkaavan enemmän kuin meille. :)

      Ja loppupeleissä kun pieni syntyy hurmaa hän kaikki oli sitten kumpaa sukupuolta tahansa. <3

      Poista
  4. Mulla on jotenki sellainen kutina, että saisitte tytön :) voi että oon niin ilone uudesta vauvastanne! :)
    Meillä on enää +- 10 viikkoa jäljellä ja sitten nähdään, saadaanko tyttö vaiko poika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla veikkauksesi. Katsotaan osuitko oikeaan. :) Kyllä täälläkin ollaan vain niin onnellisia. <3

      Voi että kun aika juoksee. Pian saat pienen käärön jo syliin. <3

      Poista
  5. Mä toivoin poikaa ja tiesin alusta asti saavani pojan. Hassua miten aina puhutaan poika- ja tyttömahoista mut noi ylläolevat kuvat on kyllä just samanlasia keskenään =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. :D Musta taas poikamaha näyttää terävämmältä ja tuo tyttömaha pyöreämmältä. :)

      Mullakin on ollut aina kutina siitä kumpaa odotan ja nytkin hiljalleen alkanut muodostua oloja toiseen suuntaan. :)

      Poista
  6. Iii, jännää. :D Miusta ei olisi odottelemaan sukupuolta syntymähetkeen saakka, tosin tokihan se olisi pakko odotella jos vauva ei ultrassa olisi vilauttelutuulella.

    Meitä on kolme tyttöä, vieläpä maalaistalosta, ja äitini sai kyllä nuorimman kohdalla kuulla vaikka minkälaisia kommentteja. Maailma on aika vanhanaikainen, ja sitten ihmisillä on aika jänniä ajatuksia siitä, millaisen perheen ajattelevat toisten toivovan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. :D Mustakaan ei kyllä ole odottelemaan, oon liian utelias. :)

      Kyllä sitä jotkut ajattelee niin että molempia pitäis löytyä ja vaikka vielä saman verran. :)

      Poista
    2. Tuli mieleen että ihmiset saattaa toivoa nais- tai miesvaltaan tasapainoa jo siksikin, että väestötasolla on aika tärkeää että molempia on 49-51. Jos yhtäkkiä kaikkiin perheisiin syntyisi vain tyttöjä tai vain poikia niin sehän olisi hurja katasrofi. Vaikka yksi perhe ei tietenkään hetkauta tätä, niin se voi olla ajatuksen taustalla.

      Ainakin omalla kohdalla näin. :)

      Kaislakerttu

      Poista
  7. Joo eihän sillä todelliuudessa ole väliä, eikä saisikaan olla, lapsethan on lahjoja. Kiva silti aina jännätä ja arvailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset on kyllä todellisia lahjoja. <3
      Arvailu ja jännääminen on kyllä ihan parasta. :)

      Poista
  8. Jännittävää! Minusta nuo sinun mahasi ovat kovinkin erilaisia noissa kuvissa. :) Minä en myöskään kykene odottamaan synnytykseen asti kumpi tulee, olen aivan liian kärsimätön ja utelias! :D Vaikka pieni epäilys minulla nytkin on, mikä sitten viimeistään synnytyksessä selviää.

    Nuo sukupuoleen liittyvät kommentit on kyllä inhottavia. Itselle ainakin tuli kunnon leijonaemo olo kun kaikki niin kovin olivat pettyneitä, että toinen poika on meille tulossa. Ja minusta on ihanaa, että Aku saa veljen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih niin on. :)

      Minustakin mahan muodoissa on eroa. :)
      Kyllä jos sukupuoli vain näkyy niin ilman muuta haluan sen tietää. Jos taas ei niin sitten se on arvuuttelua loppuun asti. :)

      Musta on ihanaa että Aku saa veljen. <3

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...