Kaksplus.fi

maanantai 12. joulukuuta 2016

Legokakku Lego-fanille




Meillä asuu kotona yksi innokas poika, joka tykkää paljon Legoista, ja erityisesti tällä hetkellä se kivoin juttu on Lego Ninjagot. Niinpä minulle ilmoitettiin jo todella hyvissä ajoin, millainen on kakun teema syntymäpäivillä ja näin Lego-fani sai legokakkunsa. Poika myös ilmoitti, että pitäisi olla kermakakku, koska ei välitä massasta. Päätimme kuitenkin yhdessä, että kakku toteutetaan osittain massasta ja osittain kermasta, sillä näin sain toteutettua koristelun parhaiten. Pari iltaa siinä taas meni, kun kyhäilin ninjoja ja tein Legopalikoita. Helpommalla olisi päässyt, kun olisi ollut muotti jolla tehdä noita Legon palasia, mutta meni se näinkin. Tuosta puuhasta kun tykkään.

Netistä löysin monta kakkua, joissa kakun päällä oleva massa on  rullattu ja sen alta paljastuu Legopalikoita. Mielestäni tämä idea oli niin hauska, että päätin käyttää sellaista osittain myös meidän kakussa. Asettelin tekemäni ninjat istumaan päällisen alta paljastuneiden palikoiden päälle ja tekemäni isommat palikat asettelin sinne tänne.

Ninjat nyt eivät sisällä kaikkia yksityiskohtia ja kaupassamme ei ollutkaan tummansinistä massaa, joten yksi ninja on nyt vaaleampi, mutta koska tämä kelpasi pojalleni, niin silloin se kelpasi myös äidille. Lapset ovat parhaat kriitikot, sillä heidän suustaan kuulee suoraan totuuden siitä kelpaako kakku ja koristeet vaiko ei, hih. Olen lopputulokseen ihan tyytyväinen ja kun poika kakun tultua valmiiksi kehui sitä hienoksi, tuli jälleen se olo, että kyllä tämä taas kannatti.






Kakun täytteenä pojan toiveesta oli alimmassa kerroksessa kermavaahtoa sekä mansikkaa ja toisessa kerroksessa oli banaania, kermavaahtoa ja persikkaa. Tämä täyte on ollut jo monen vuoden ajan lasten suosikki ja usein toivovat sitä kakun väliin.

Ja koska synttäreiden teemana oli Legot, niin lauantaina pesin aika määrän palikoita. Dubloista kyhäilin aika ison rakennelman, joka täytettiin sipseillä. Kulhon reunalle laitettiin palomies tikapuille, joka olisi kiipeämässä kulhoon. Pienemmistä Legoista tein kaksi erikokoista kulhoa, joista pienempään laitettiin keksejä ja isompaan karkkeja. Karkkikulho keräilikin ihastelua, kun käytin siinä myös paloja, joiden läpi näkee.





Lahjaksi poika sai yllätys yllätys, paljon Legoja. Nyt riittää rakenneltavaa pitkäksi aikaa. Seuraavat syntymäpäivät ovat vuorossa helmikuussa, kun Aino täyttää neljä. Kakun teema on jo päätetty, eri asia on sitten se muuttuuko tytön mieli ennen sitä.

Muita tekemiäni kakkuja pääset kurkkimaan täältä.


24 kommenttia:

  1. Wau mikä kakku! Hauska idea laittaa herkkuja tarjolle Lego kulhoon. :)

    VastaaPoista
  2. Oot kyllä niin taitava!! Ihan huikea kakku taas kerran! Wau!! :):)

    VastaaPoista
  3. Niin hieno kakku, varmasti ollut sankari tyytyväinen äitiinsä:)
    Meillä on, äidin onneksi, tuo lego vaihe jo vähän menossa isommilla pojilla ohitse. Nyt on ensimmäinen joulu ties kuinka moneen vuoteen kun legoja ei toivottu lahjaksi. Toisaalta se toi sitten ISON ongelman poikien joululahjoihin, mitäs niille sitten ostetaan jos ei legoja??!!
    Ja siis kiva idea tehdä legoista tarjoiluun kulhoja! Onnea sankarille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla.♥ Onneksi oli tyytyväinen lopputulokseen. :)
      Tää on kyllä helppo vaihe, kun tietää että Legot on helppo lahja. Mutta tuo sama ongelma varmasti täälläkin joskus edessä.
      En muista missä joskus näin, että Legoja oli käytetty pöydässä joko koristeena tai tarjoiluastiana. Tuli onneksi hyvissä ajoin mieleen, niin kerkesi pestä kaikki. :)

      Poista
  4. Vau, todella upea kakku!! Olet tosi taitava! Olet varmasti kakkumestari lähipiirille jos vain ehdit.

    VastaaPoista
  5. Oi wau! Todella upea! Noissa koristeissa on kyllä ollut melkoinen näpertäminen, todella onnistuneita.
    Hauska idea nuo legokulhot, sopivat teemaan kuin nenä päähän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ninni.♥
      Kyllähän siinä aikaa taas vierähti, mutta onneksi on mielekästä puuhaa. :)
      Ne oli kyllä kivat tuossa pöydässä. Varmasti käytetään joskus uudestaankin. :)

      Poista
  6. Vau mikä kakku♥ Legoista on kyllä helppoa loihtia teemaan sopivia somisteita :)

    VastaaPoista
  7. Ihana kakku taas kerran! ♡ sä olet niin taitava!

    VastaaPoista
  8. Hieno kakku ja tosi taidokkaasti tehty nuo ukot. :)
    Mä en ehdi sokerimassasta tehdä edes yhen yhtä possua, kun syön kaiken ennen sitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minttu.♥
      Ukot onnistui kyllä ihan hyvin. :)
      Hihii. Vaikka pidän makeasta, niin noita en kyllä tykkää syödä. Lapset taas on kärppänä paikalla kun otan massat esiin. :D

      Poista
  9. Oi miten hieno kakku! :D Vitsit noissa ukoissa on varmasti ollut näpertämistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Såfin.♥
      Oli niissä näprääminen, mutta lopulta kun keksin hyvän tekniikan niin valmistuikin aika nopsaan. :)

      Poista
  10. muurahainen/muurahaistenpoluilla.blogspot.fimaanantaina, joulukuuta 12, 2016

    Minä en ikinä saisi aikaiseksi noin hienoja ninjoja, mutta nuo kulhot ovat niin hauska helppo idea, että täytyy laittaa muistiin. Kaksi lego-fania asuu meilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Nuo valmistui aika nopsaan sitten, kun keksin millä tekniikalla ne on helpoin tehdä. :) Legokulhot oli kyllä kiva piriste pöytään ja lapset niin kuin aikuisetkin piti niistä. :D

      Poista
  11. ihanat lego teema synttärit ja aivan mahtava kakku taas :)

    VastaaPoista
  12. ihanan näköistä ja kaunis blogi <3
    -Oona

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...