Se olisikin ollut liian hieno nimi

Aika usein kun vauvalle on annettu lupa tulla, miettivät vanhemmat tai ainakin toinen heistä nimiä. Jollain on voinut olla lapsesta asti mielessä yksi nimi, jonka tahtoisi antaa tulevalle lapselle. Kun testiin sitten piirtyy kaksi viivaa, alkaa aikamoinen matka. Sen matkan aikana pohditaan moneen otteeseen erilaisia nimiä. Ainakin itse olen pyöritellyt niitä vaikka kuinka paljon ja miehen kanssa iltaisin mietitty, mikä voisi olla hyvä.

Nimen pohtiminen on samalla mitä kivointa puuhaa ikinä, mutta samalla myös hyvin puuduttavaa. Löytyykö näiden monien nimien joukosta juuri se meidän lapselle sopivin? Ollaanko me vanhemmat siitä samaa mieltä, vai joutuuko nimiehdotuksia makustelemaan pisemmän aikaa? Täällä on käynyt ainakin niin, että nimi on ollut parin lapsen kohdalla vielä ihan auki vauvan synnyttyä. Osan kohdalla nimi on ollut valmiina ja se on vielä sopinutkin ja yhden kohdalla nimi päätettiin lopulliseen muotoon ristiäispäivänä. Pointtina tässä nyt se, että ainakin meillä ja uskon, että monessa muussakin perheessä, lapsen nimeä pohditaan pitkään. Nimi voi vaihtua moneen kertaan, mutta lopullinen muoto on tarkkaan harkittu.

Ristiäispäivänä on ollut vaikea odottaa sitä hetkeä, kun pappi tai me vanhemmat ollaan sanottu lapsen nimi. On hauska nähdä miltä vieraiden ilmeet ovat näyttäneet ja tilaisuuden jälkeen kuulla, kuinka joku oli aavistellut sen tulevan nimeksi ja kuinka joku puolestaan ei olisi koskaan osannut ajatella sitä nimeä. Tässä tapauksessa, josta nyt teille kerron, olimme laittaneet ristiäiskutsuun eri nimiä, joista yksi oli sitten oikea. Tämän avulla sukulaiset, kummit ja ystävät pääsivät arvuuttelemaan tulevaa nimeä ja moni ei osunut silloin oikeaan. Ja itse asiassa todella montaa eri nimeä veikattiin.

Pahinta mitä vauvan vanhemmat voivat kuulla sattumalta sen jälkeen, kun lapsi on saanut itselleen kauniin nimen on seuraavat sanat " No Sofia olisikin ollut liian hieno nimi". Tuolla sekunnilla tuntui todella pahalta. Hetkeen ei ollut tullut sellainen olo, kuin sydäntä olisi puristettu kahden tiilen väliin ja hormonien vuoksi sain todella taistella, että sain pidettyä itseni kasassa. Tuo olisi ollut tieto, jonka olisi voinut pitää ihan omana. Tuota en todellakaan olisi halunnut kuulla.

Olimme valinneet lapsellemme mielestämme juuri täydellisen nimen. Nimen, joka sopii hänelle paremmin kuin mikään muu. Nimen, josta me molemmat pidimme. Se nimi oli nyt tyttäremme. Se nimi oli rakkaudella hänelle annettu. Se nimi on se, mitä hän tulisi kantamaan. Kuinka loukkasikaan kuulla nuo sanat. Miten kukaan voi olla sitä mieltä, että joku nimi olisi jonkun lapselle liian hieno? Tai olisi liian hieno, jos sitä vertaa sisarusten nimiin? Tarkoittiko se, että meidän valitsema nimi oli nyt jotenkin huono ja sopi jo ennemmin annettuihin, ei niin hienoihin nimiin, paremmin?

Jos tätä tapausta ei lasketa, niin olemme kuulleet lastemme nimistä vain positiivisia kommentteja. Kaikilla lapsillamme on kolme nimeä, joista täällä blogissa kirjoittaessa käytän toisia nimiä. Jokaisen etunimi alkaa myös joko E tai S kirjaimella.

Nyt kysynkin, miten teidän lasten nimiin on suhtauduttu?

Lasten nimet

Lapseni kulkevat täällä bogissani blogi-nimillä. Nimet eivät suinkaan ole mistään tuulesta temmattuja, vaan ne ovat lasteni toiset nimet. Heidän oikeat nimet täällä kuitenkin aina satunnaisesti näkyvät. Miksi en sitten kirjoita lasten oikeilla nimillä? Ehkä koen että näin ainakin osittain suojelen heidän yksityisyyttään kun käytän etunimien sijaan toisia nimiä.

Kaikilla lapsillani on kolme nimeä. Iidallehan piti tulla alunperin vain kaksi nimeä, niin kuin minulla ja miehellänikin on. Mutta lopulta nimi kuulosti jotenkin tönköltä ja ristiäispäivänä, kun nimi muutenkin lyötiin vasta lukkoon, päätimme laittaa Iidan toiseksi nimeksi. Ja koska hänellä on kolme nimeä, oli selvä että muutkin sisarukset saavat saman verran. Oikeastaan on kiva kun niitä on kolme, niin saa antaa kerralla enemmän ja niiden nimirimpsujen keksiminen on kyllä kivaa puuhaa. 

Meidän lasten nimet alkaa joko E:llä tai S:llä. Ne ovat tulleet alkuun niin ihan huomaamatta ja hauskasti vielä niin, että rimpsu ennen Hugon syntymää meni E, S, E ja S. Todella moni sukulainen luulikin kun odotin Hugoa että hänen nimi alkaisi E:llä. Itseasiassa mietimme nimiä tuon rimpsun ulkopuolelta. Lopulta kuitenkin mietin, että kyllä haluan että myös hänen nimensä alkaa jommalla kummalla kirjaimella. Sillä mietin miltä Hugosta tuntuisi kun oma etunimi alkaisikin eri kirjaimella kuin sisarusten. No okei, ehkä hän ei olisi edes välittänyt, mutta mitä jos olisi. Kaikkea sitä tuleekin mietittyä.

Itse olen tykännyt paljon nimestä Eino, joten ehdotinkin sitä miehelleni. Hän ei kuitenkaan lämminnyt sille, joten pohdimme Hugolle pitkään nimeä. Mies ehdotti minulle jo alussa yhtä nimeä, jota jäin sitten pyörittelemään mieleen. Alkuun olin sitä mieltä että ei, mutta lopulta lämpesinkin sille ja se tuntui todella hyvältä. Niinpä nimi olikin hyvissä ajoin valmiina ennen pojan syntymää ja sanotaanko että toinen ja kolmas nimi oli helppo keksiä. Sukulaisten "yllätykseksi" lastemme etunimien rimpsusta muodostuikin E, S, E, S ja S.

Toiset ja kolmannet nimet on osa otettu suvusta ja osa taas ihan sen mukaan mikä meistä on tuntunut hyvältä. Lopulta sitten on selvinnyt, että itseasiassa todella moni nimi löytyy suvusta. Emme kuitenkaan ole valinneet nimiä sen takia että ne ovat suvussa ja on niin sanotusti "pakko antaa". Nimen on pitänyt olla sellainen, joka on tuntunut molemmista hyvältä ja on meistä kaunis.

Olen edelleen erittäin tyytyväinen lasten nimiin. Jos minulle annettaisiin nyt kuitenkin mahdollisuus muuttaa jonkun lapsen nimi toiseksi, niin muuttaisinko? No en kyllä. Olen onnellinen että valinnat edelleen miellyttävät ja minkään nimen kanssa en ole tullut katumapäälle. Toivon että lapset olisivat aikuisina tyytyväisiä nimivalintoihimme, vaikka varmasti se vaihe aina jossain vaiheessa iskee kun se oma nimi ei niin miellytä.

Nyt olisikin kiva kuulla että onko teillä annettu lapsille nimet jonkin "kaavan" mukaan? Esimerkiksi että kaikki alkavat tietyllä kirjaimella tai nimi on napattu suvusta?

Uudet nimet

Olen pohtinut tätä nyt jo jonkin aikaa, mutten ole kuitenkaan tehnyt asialle vielä mitään. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt blogissani lasten oikeita nimiä, toki niitä on vilahdellut joskus kuten viimeksi pojan 4v kakussa, vaan olen kirjoittanut heistä iso E, iso S, pikku E ja pikku S muodossa. Koska kahdella lapsesta nimi alkaa S:llä ja kahdella E:llä niin olen alkanut pohtimaan meneekö nämä sekaisin, varsinkin kaikilla uudemmilla lukijoilla? Kuinkahan monta kertaa olen jo itsekkin mennyt sekaisin näitä lyhenteitä käyttäessä. :)

Niimpä olen nyt päättänyt että lapset saavat itselleen "bloginimet" edellä mainittujen sijaan. Kaikilla lapsillamme on kolme nimeä ja käyttäisin jokaisella sitten heidän omaa toista nimeään. Näin etunimeä ei tarvitsisi käyttää, muttei nimet olisi silti jostain vain tempaistuja. Tällä tavalla tämä tulee ainakin itselleni hieman selvemmäksi ja samoin (toivottavasti) teillekin. Totutteluahan tämä hetken vaatii, mutta kunhan tähän tottuu niin on varmasti toimivampi juttu. :)

Lapset esiintyvät siis jatkossa näillä nimillä blogissa 

No miltä tämä juttu teistä kuulostaa?
Toki halutessaan saa käyttää lyhenteitä, mutta itse kirjoitan jatkossa näillä nimillä. :) Vanhinhan täällä enää esiintyy harvoin, mutta toki hänellekin piti nimi tänne laittaa.