Tämä kroppa on joutunut viimeisen kahdeksan vuoden aikana venymään ja palautumaan neljä kertaa. Unohtamatta sitä että se on tehnyt se jo aiemminkin. Kuinka kroppa voi kestää monta perättäistä odotusta sekä synnytystä? Tuleeko pissat housuun heti kun pomppii tai juoksee? Mahtaako rinnat olla lähempänä polvia kuin kaulaa? Onko vanha kroppani muisto vain?
Olen hämmästellyt moneen otteeseen kuinka mahtava naisen vartalo voikaan olla. Kuinka se voi kantaa sisällään uutta tai jopa yhtäaikaa enemmän kuin yhtä uutta elämää. Kuinka uskomattomiin venymisiin vartalomme pystyy, sillä kaikilla ei todellakaan tule pientä masua. Kuinka keho muokkaantuu tehden tilaa uudelle elämälle. Uskomatonta että niin monesti kroppani on tehnyt sen, olen ylpeä.
Toki jokainen odotus on jättänyt jälkensä ja niin sen mielestäni kuuluukin mennä. Kehomme kertoo tarinaa eletystä elämästä. Ei sen tarvitse olla täydellinen. Muistan esikoisen jälkeen minkä kriisin kehitin itselleni tiikerinraitoja täynnä olevista rinnoista. En silloin harmituksissani osannut arvostaa kuinka upeasti olin niillä ruokkinut rakasta tytärtäni. Tuo nuorempi minä kauhistelisi nyt varmasti näitä nahkaläpysköitä, mutta nykyinen minä on vain ylpeä mihin olen niillä pystynyt. Vaikka rinnat ovat nykyään, no ainakin jotain ihan muuta kuin esikoisen imetyksen jälkeen, niin päivääkään en vaihtaisi pois. Kannan niitä ylpeydellä ja ovat ne ainakin toistaiseksi lähempänä kaulaa kuin polvia, heh.
Ja mitä tulee pidätysongelmiin, niin voin olla iloinen, että vielä viidennenkään jälkeen ei tuota ongelmaa ole. Paikat ovat joutuneet kokemaan aika koettelemuksen, mutta niin vain hienosti kestänyt sen kaiken. Lantionpohja jumppa siis kannattaa, vielä kun muistaisi tehdä sitä ihan joka päivä. Jos minulta kysytään niin voisin olla raskaana vaikka kuinka pitkään, sillä silloin kroppani on jopa paremmassa kunnossa kuin ns. normitilassa. Mies sanoikin leikillään kun odotin Hugoa, että seuraavaksi keksitään kyllä joku toinen keino hoitaa sun päänsärkyä ja selkäkipua, heh. Raskaana nimittäin nuo eivät vaivaa minua oikeastaan ollenkaan.
Ja mitä tulee pidätysongelmiin, niin voin olla iloinen, että vielä viidennenkään jälkeen ei tuota ongelmaa ole. Paikat ovat joutuneet kokemaan aika koettelemuksen, mutta niin vain hienosti kestänyt sen kaiken. Lantionpohja jumppa siis kannattaa, vielä kun muistaisi tehdä sitä ihan joka päivä. Jos minulta kysytään niin voisin olla raskaana vaikka kuinka pitkään, sillä silloin kroppani on jopa paremmassa kunnossa kuin ns. normitilassa. Mies sanoikin leikillään kun odotin Hugoa, että seuraavaksi keksitään kyllä joku toinen keino hoitaa sun päänsärkyä ja selkäkipua, heh. Raskaana nimittäin nuo eivät vaivaa minua oikeastaan ollenkaan.
Vartaloni on kaukana siitä mitä se oli ennen ensimmäistäkään odotusta, mutta totta kai odotukset saavat näkyä. Muutamat hassut arvet ovat haalistuneet ja niistä on tullut osa minua, lanteilla on vielä ylimääräistä muutaman odotuksen jäljiltä, mutta oikeasti sitä on niin vähän, että jos se ei pahasti häiritse niin saa olla ja rinnoista jo puhuinkin.
Vartaloni on kestänyt näiden vuosien aikana aika määrän muutosta. Paino on noussut ja laskenut, iho venynyt ja koittanut taas vetäytyä, rinnat ovat olleet patalaput ja välillä melonit ja vatsalihakset ovat joutuneet koville, unohtamatta sisäelimiä jotka ovat kerta toisensa jälkeen tehneet vauvalle tilaa. Aika suoritus omalle kropalle. Olen tällä hetkellä tyytyväinen siihen miltä vartaloni näyttää. Olen hyväksynyt sen, että minun täytyy olla itselleni armollinen. En voi odottaa nopeita tuloksia (kiinteytymisen suhteen) tämän kaiken jälkeen, mutta hitaasti se hyvä tulee.
Kysymykseen kuinka kroppa kestää voin vastata, että omani on ainakin kestänyt hyvin.