Aino otti todella raskaasti minun viikonlopun reissun. Jo torstaina hän ilmoitti ettei halua, että äiti lähtee pois. Takertui enemmän minuun kiinni ja ilmoitti kuinka lähtee mukaan. Perjantaina sitten ilmoitin hänelle, että äiti lähtee tänään mutta on vain kaksi yötä poissa ja palaa sitten sunnuntaina. Aino jäisi kotiin isin ja sisarusten kanssa. Selitin myös että Hugon on lähdettävä äidin mukaan, koska hänen on saatava välillä tissiä. Aino ilmoitti krokotiilin kyyneleet silmissä, ettei se käy ja meidän molempien olisi jäätävä kotiin.
Kyllä oli äidillä kyynelissä pidättelemistä, kun tyttö katsoi surullisena kun pakkasin kasseja. Pukiessani takin päälle piti tyttö tiukasti jalastani kiinni, katsoi minua silmiin surullinen ilme kasvoillaan ja sanoi "älä lähde". Lapsen ikävä, se riipaisi sydämestä ja kovaa. Nielin itkuni ja halasin tyttöä lujaa. Tiesin että hän pärjäisi, joten en halunnut pitkittää lähtöäni sen enempää. Annoin halin vielä Matiakselle ja sitten suljin oven perässäni. Aino katsoi ikkunasta, heilutti yhä se surullinen ilme kasvoillaan, kyynel poskella valuen. Tuo ilme piirtyi verkkokalvoilleni ja pysyi siinä koko ajomatkan. Vuodatin matkalla muutaman kyyneleen, niin pahalta tuntui kun pieni jäi ikävöimään.
Aino oli koko perjantain itkuinen. Illalla kun soittelin Iidan, Matiaksen ja Lumin kanssa kuuli Aino että olen puhelimessa. Sen sijaan että hän olisi halunnut puhua kanssani, alkoi hän itkeä lohduttomasti. Illalla nukkumaan meneminen oli ollut todella vaikeaa ja vain äiti olisi kelvannut. J sanoi että pitkään kesti, että hän viimein sai tytön nukkumaan. Seuraava päivä olikin sujunut jo paremmin, mikä oli helpotus itselleni. Tiesin ettei Ainolla olisi hätää, kunhan pääsee pahimman ikävän ohitse.
Sunnuntaina kotio tullessani tyttö oli virpomassa sisarustensa kanssa, ja kun hän sitten tuli kotio kuului jo kaukaa onnellinen huuto "Äitiiiii!" Tyttö halasi, halusi syliin, suukotti poskeani ja kertoi innoissaan mitä oli ollut tekemässä. Kuinka ikävä minulla olikaan ollut ja niin oli Ainollakin. Loppu päivän hän istui vain sylissäni ja jos hävisin silmistä oli tyttö jo hädissään etten vain ole lähtenyt.
Tämä teki kyllä meille molemmille hyvää. Ainolla on jokin vaihe nyt menossa, että vain äiti kelpaa ja vain äiti saa tehdä. Oli siis hyvä että välillä isi oli se joka hoitaa ja jonka kanssa puuhaillaan. Nyt Aino on jo normalisoitunut ja tietää etten lähde kauppaa tai lenkkiä kauemmas. Tosin kyllä hän on jo kerran jäänyt ikkunan taakse heiluttamaan kyyneleet silmissään.
