Tästä aiheesta on pitänyt kirjoittaa ennenkin, mutta se on sitten aina vain jäänyt roikkumaan. Vaikeinta tässä kaikessa on tainnut olla se, etten mielestäni pysty löytämään juuri niitä oikeita sanoja.
Kun on monta lasta niin on myös monenlaisia menoja. Milloin on neuvolaa, hammaslääkäriä, harrastuksia, lääkärikäyntejä, silmälääkäriä jne. Sitten perheessä yhdellä lapsista on pitkäaikaissairaus jonka vuoksi on kerran viikossa pistoksia terveyskeskuksessa, silloin tällöin verikokeita, polikäyntejä on säännöllisesti ja vielä väliin saattaa mahtua niitä ylimääräisiäkin, niin kalenteri on välillä aika täysi. Lisätään tähän soppaan vielä raskaana oleva äiti ja mies joka työnsä takia on monesti töissä vallan eri paikkakunnalla, niin välillä apua tarvitaan. Eri asia on se onko sitä aina saatavilla.
Me olemme siitä erittäin onnekkaassa asemassa, että mieheni vanhemmat asuvat samalla pihalla kanssamme. Mummulla on sellainen työ, että tekee joko aamu-tai iltavuoroa ja viikollekkin saattaa osua vapaita, joten monesti menomme ovat osuneet niin että mummu on voinut katsoa hetken osaa lapsista. On paljon helpompaa käydä yhden kanssa verikokeissa kuin ottaa kaikki mukaan tai mennä polikäynneille sen yhden lapsen kanssa kuin se että koittaa kuunnella mitä lääkäri sanoo ja samalla sydän mykkyrällä pelkää ettei yli innokas taapero vain särje mitään ja kaikki huomio kinnittyy silloin ihan väärään asiaan. Tietysti J on välillä pois töistä ja lähdemme polille kaikkien lasten kanssa ja silloinkin kaikki menee hyvin kun toinen vanhemmista voi keskittyä muihin sillä välin kun toinen keskittyy siihen yhteen.
Kun on monta lasta niin on myös monenlaisia menoja. Milloin on neuvolaa, hammaslääkäriä, harrastuksia, lääkärikäyntejä, silmälääkäriä jne. Sitten perheessä yhdellä lapsista on pitkäaikaissairaus jonka vuoksi on kerran viikossa pistoksia terveyskeskuksessa, silloin tällöin verikokeita, polikäyntejä on säännöllisesti ja vielä väliin saattaa mahtua niitä ylimääräisiäkin, niin kalenteri on välillä aika täysi. Lisätään tähän soppaan vielä raskaana oleva äiti ja mies joka työnsä takia on monesti töissä vallan eri paikkakunnalla, niin välillä apua tarvitaan. Eri asia on se onko sitä aina saatavilla.
Me olemme siitä erittäin onnekkaassa asemassa, että mieheni vanhemmat asuvat samalla pihalla kanssamme. Mummulla on sellainen työ, että tekee joko aamu-tai iltavuoroa ja viikollekkin saattaa osua vapaita, joten monesti menomme ovat osuneet niin että mummu on voinut katsoa hetken osaa lapsista. On paljon helpompaa käydä yhden kanssa verikokeissa kuin ottaa kaikki mukaan tai mennä polikäynneille sen yhden lapsen kanssa kuin se että koittaa kuunnella mitä lääkäri sanoo ja samalla sydän mykkyrällä pelkää ettei yli innokas taapero vain särje mitään ja kaikki huomio kinnittyy silloin ihan väärään asiaan. Tietysti J on välillä pois töistä ja lähdemme polille kaikkien lasten kanssa ja silloinkin kaikki menee hyvin kun toinen vanhemmista voi keskittyä muihin sillä välin kun toinen keskittyy siihen yhteen.
Vaikka apua onkin suhteellisen helposti saatavilla, niin avun pyytäminen on välillä niin hirveän hankalaa. Sitä kun miettii, että itse olemme tämmöisen katraan hommanneet, joten itse on myös selvittävä. Tuntuu että se ei sovi omalle luonteelle mennä sitä apua kysymään. Ja vaikka sitä apua usein saadaankin niin silti kynnys kysyä kasvaa vain entiseltään. Minulle kun arki näiden neljän kanssa on aika perus kauraa, mutta miltä tuntuu siitä jolta kysytään että voisitko millään katsoa noita kolmea sen aikaa kun käyn yhden kanssa tuolla. Ajatteleeko hän että ei kai taas tai ajatteleeko hän koko lasten siellä olo ajan vain sitä että kunhan tulee vaan äkkiä takaisin, Varsinkin kun kaksi pienintä on aika vauhdikkaita tapauksia.
Monesti on käynyt myös niin että meiltä on itse kysytty että tuleeko muut siksi aikaa hoitoon ja se apu on tietysti otettu vastaan. Olen kuitenkin monesti tehnyt niinkin että en apua edes kysy vaan pakkaan lapset autoon ja lähden yksistäni. Kyllähän mä pärjään, ei se siitä ole kiinni, mutta aikaa pitää varata tuplasti enemmän ja äiti tarvitsee paljon pidemmän pinnan mukaan. Kun sitten reissu on ohitse niin on aika voittaja olo. Varsinkin jos takana on polipäivä josta pelkkiin matkoihin kuluu parituntia ja autossa ei oo mikään kauheen hiljainen meno. :)
Olen niin kiitollinen kaikesta siitä avusta jota olemme saaneet lasten isovanhemmilta ja ystäviltäni, joita joudun onneksi vaivaamaan aika vähän. Tuntuu niin mahtavalta että ympärillä on ihmisiä kenelle saa välillä osan lapsista, jotta jotkut toiset asiat sujuvat helpommin. Kiitos!♥
Onko teillä lähellä ihmisiä jotka välillä auttavat lapsen/lasten hoitamisessa?
