Kaksplus.fi

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Mangojuustokakku

Eilen alkoi tehdä kamalasti mieli juustokakkua, joten päätettiin sitten ison E:n kanssa kyhäillä sellainen. Mangojuustokakku on aina ollut ihan yksi mun lemppareista. Näitä ohjeita on varmasti netti pullollaan, mutta laitetaan nyt tämänkin ohje, jolla tein meidän kakun.


Pohja:
200g Digestive-keksejä
n.80g voita

1. Murenna keksit hienoiksi muruiksi. Itse laitoin keksit pikkuiseen pussiin ja nuijin nuijalla ne muruiksi ja laitoin sitten syvälle lautaselle.
2. Lisää sulatettu voi keksien joukkoon.
3. Painele seos tasaiseksi pohjaksi irtopohjavuokaan.

Keskiosa:
4 liivatelehteä
200g maustamatonta tuorejuustoa
2,5rkl sitruunan mehua
1,5dl sokeria
2,5tl vaniljasokeria
3dl kuohukermaa
2rkl kiehuvaa vettä

1. Laita 4 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen.
2. Sekoita tuorejuustoon sitruunanmehu, sokeri ja vaniljasokeri.
3. Vatkaa kerma vaahdoksi, mutta jätä pikkuisen löysähköksi.
4. Laita kiehuvaa vettä vaikka lasiin ja sekoita likoamassa olevat liivatteet siihen. Sekoita hyvin.
5. Lisää liivatteet tuorejuuston joukkoon ohuena nauhana ja sekoita koko ajan.
6. Lisää kermavaahto sekaan, varovasti käännellen. Niin että seos on tasaista.
7. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta.
8. Nosta jääkaappiin hyytymään ainakin pariksi-kolmeksi tunniksi.

Päällinen:
2 liivatelehteä
2 rkl kiehuvaa vettä
2 prk piltin mangososetta

1. Laita 2 liivatelehteä kylmään veteen ja anna olla siellä ainakin 5min.
2. Kumoa kaksi purkillista piltin mangososetta kulhoon.
3. Laita kiehuvaa vettä jälleen lasiin ja sekoita likoamassa olevat liivatteet siihen. Sekoita hyvin.
4. Lisää liivateseos mangososeen joukkoon. Muista sekoittaa hyvin.
5. Kaada seos kakun päälle ja tasoita pinta.
6. Anna hyytyä vielä ainakin puolentunnin ajan.
7. Kun kakku on hyytynyt pyöräytä veitsen avulla kakun reunoja hieman irti vuuasta ja irroita vuoka.


Nautitaan hyvässä seurassa. :)

Me tehtiin tämä siis esikoisen kanssa ja hieman paremmin oltaisiin voitu keskiosan liivate sekoittaa, veden määrää olisi voinut hieman lisätä. Muutama hassu liivatekökkö osui kakusta suuhun, mutta ensi kerralla tehdään hieman toisin. Hyvää se silti oli muutamaa sattumaa lukuunottamatta ja E oli iloinen kun sai toimia kokkina. :)

13 kommenttia:

  1. Mangojuustokakku on ollut kyllä meidän perheen kestosuosikko Eemelin ristiäisistä lähtien! Usein teen pohjaksi suklaakakkupohjan, koska keksipohja ei ole oikein meidän kenenkään mieleen. Mutta tämä kakku on vaan niin hyvää! …Josta tulikin mieleen, että eipä ole tullut tehtyä piiitkään aikaan. Pitääpäs korjata tämä tilanne pääsiäiseksi :)

    Ääh, nousi vesi kielelle kun katseli näitä herkullisia kuvia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas ollaan hulluna tuohon keksipohjaan. :) Suklaakakkupohja kuulostaa kyllä tosi hyvältä.
      Mun piti tehä tätä vasta pääsiäiseks, mutta teki niin paljon mieli..Pääsiäisenä voi sitten tehdä uuden. ;)

      Poista
  2. Mangojuustokakku on herkullista, sitä on tullut itsekin muutamaan otteeseen tehtyä. Pääsiäisen aikana sitten ehkä taas, kas kun se värinsä puolesta sopii niin hyvin teemaan ;)

    Tulipa kyllä vesi kielelle kun on niin herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä niin hyvää. :) Ja väreiltään sopii erinomaisesti pääsiäiseen. :)

      Poista
  3. Toi on kyllä tosi hyvää, en oo ite vaan ikinä tehny sitä. Voisko ehkä Pimun synttäreille leipoo tollasen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakut on hyviä ja helppotekoisia. :) Synttäreillä menee varmasti kaupaksi.

      Poista
  4. Näyttääpä hyvältä! Tarvii pitää mielessä, vois sopia pääsiäisherkuksikin. :-)

    VastaaPoista
  5. Taidampa testata tämän pikku-ukon 1v kemuihin pääsiäisenä. Kokeilen muokata niin että tuon maustamattoman tuorejuuston tilalle laitan appelsiinituorejuuston. Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista.:)
      Tulee varmasti hyvää tuolla appelsiinituorejuustolla. :) Itse ajattelin tehdä tätä tyttäreni 5v juhliin. :)

      Poista
  6. Mä oon kans tehnyt mangojuustokakkua ja tykättiin kovasti. Tulevana viiikonloppuna ois tarkoitus tehdä sitruunainen juustokakku vieraille. Saas nähdä millainen siitä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapas herkulliselta. :) Siitä tulee varmasti raikkaan makuinen.

      Poista
  7. Olipa muuten maukasta! Reseptiä muutin hieman, tein pohjan minttu-dominokekseistä ja laitoin appelsiinituorejuuston, nam!! Suosittelen!

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...