Kaksplus.fi

perjantai 14. elokuuta 2015

Raskausviikko 39+0 neuvolaa ja lähete synnytystapa-arvioon

No niin nyt on sitten niin että 39 viikkoa on täynnä ja viikko 40 pyörähti käyntiin. En kestä!!! Pian mun elämäni viimeinen raskaus on ohi, pian edessä on viimeinen synnytys ja se hetki kun saan pienen rinnalle. Ihan itkuhan tässä meinaa tulla ja tulikin. Vaikka odotankin Minin saapumista ihan älyttömän paljon niin silti odotusaikaa tulee todella ikävä. Jos oma ja vauvan paino ei nousisi niin voisin olla vielä vaikka kuukauden päivät raskaana. :D

Tällä viikolla turvotus on ollut ihan omaa luokkaansa. Olen oikeasti turvonnut ihan mielettömän paljon, varsinkin nilkat ja jalat muutenkin. Varpaiden kipristäminen sattuu ja jalat tuntuvat todella oudoilta..yök! Näiden viimeisten viikkojen aikana paino onkin noussut kohisten, yli kilon viikkotahdilla!! On ihan sama syönkö mitä ja kuinka paljon niin tulos on täysin sama. Vettä olen koittanut vain juoda joka välissä, muttei sekään tunnu auttavan. Onneksi turvotus sitten viimeistään synnytyksen jälkeen laskee, mutta ärsyttää kun alun maltillinen painon nousu päättyy tähän että kiloja tulee kohisten. Toisaalta se nyt on näillä viimeisillä metreillä ihan sama, kunhan Minillä on kaikki masussa hyvin.

Eilen tuli pyörähdettyä taas neuvolassa ja tässä olisi taas mitat. Suluissa viikon takaiset.

Rv: 38+6 (37+6)
Paino: 69,7kg (68,5kg)
Muutos/vko: 1200g!!!
Turvotus: + (+)
Pissa: +/- (puhdas)
RR: 106/64 (108/67)
Sf-mitta: 32-33cm (34cm)
Tarjonta: Rt (Rt)
-syke: 147


Tuosta hurjasta painon noususta neuvolantäti ei sanonut mitään. Painoa kun on tullut onneksi "maltillisesti" (raskauden alusta 13,7kg ja ekasta neuvolasta 11,2kg) tähän asti ja turvotustahan tämä on. Onneksi verenpaineet oli kuitenkin kunnossa niin ei ole sitä myrkytyksen vaaraa vaikka pissassa proteiinit olikin plussalla. Sf-mitta on kääntynyt laskuun ja vauvan päästä ei enää saanut kiinni, joten ihan alhaalla siellä jo majaillaan. Varailtiin uusi aika viikon päähän, mutta tuskin kuulemma nähdään. Minin liikkeitä pitää nyt seurailla ja tehdä liikelaskentaa jos tuntuu kovin hiljaiselta.  Iltaisin Mini on kova jumppaamaa mutta aamusta pitkälle päivään paljon hiljaisempi. 


Sain myös tietää jokin aika sitten että minusta otettu streptokokkinäyte oli valitettavasti positiivinen. Tämä siis tarkoittaa sitä että ennen Minin syntymää minun pitäisi saada antibiootti. Neuvolantäti ehdottikin että minusta tehtäisiin lähete synnytystapa arvioon, koska taustalla on nopeita synnytyksiä, matka sairaalaan on aika pitkä ja kun tuo testikin oli positiivinen. No lähete tehtiin ja maanantaina olisi aika tuonne keskustelemaan tilanteesta. Kätilö sanoi että kannattaa varuiksi ottaa myös sairaalakassi matkaan. Jos tilanne on kypsä voi olla että käynnistetään, tai voi olla että jään sairaalaan sisälle odottamaan Minin syntymää (niin kuin Ainosta) tai sitten palaan kotio ja koitamme vain keretä sairaalaan ajoissa. Maanantaina se sitten selviää että miten asiat etenee..jännää!!

Itsehän en ole käynnistyksen kannalla olllenkaan, mutta koska tässä on tärkeintä vauva ja se ettei hän saa tartunntaa, olen valmis mihin vain. Hurjaa ajatella, että edessä voi olla myös käynnistys, elämäni ensimmäinen sellainen. Voi myös olla mahdollista että Mini päättää syntyä myös ennen tuota käyntiä. Mitä pisempään kalvot säilyvät ehjänä sitä paremmassa suojassa Mini on. Tämä oli kyllä aikamoinen muutos tähän raskauden loppuun, mutta tämmöistä se on, ikinää ei tiedä mitä voi käydä.

Olo on kyllä mitä mainioin. Liitoskivut vaivaa vaan harvoin, masun laskeutumisen myötä renniet on saaneet jäädä kaappiin, levottomat jalat ei enää vaivaa, supistukset on lähinnä vain masun kovettumista ja mieli on aika rauhallinen. Ainoastaan turvotus hieman aiheuttaa kolotusta, mutta sen kanssa pärjää. :) On muuten outoa jos Mini syntyy ennen laskettua jää tämä viimeiseksi raskausviikko postaukseksi, mutta jos yli mennään niin näitähän voi tulla vielä parikin. Aika näyttää kuinka tässä jutussa käy. :)

Mukavaa perjantaita kaikille ja aurinkoista viikonloppua!

39 kommenttia:

  1. Liian harvoin jätän sulle kommenttia vaikka luenkin usein.
    Tsemppiä loppuun 💛

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viikonloppua teille! Kohta meillä on pikkuiset sylissä♡ Käyppä tsiigaamassa mun tämän päivän postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Ei enää pitkää aikaa tosiaan ja sielläkin niin jännät ajat nyt menossa.♥

      Poista
    2. Mähän sanoin että kerkeet ennen mua. ;)
      (vaikka eihän se vielä ihan varmaa ole mutta aika todennäköistä).

      Poista
    3. Mä lähin nyt sairaalaan, voi luoja näitä kipuja..

      Poista
  3. Apua, pian synnytätte!!! :) maanantaita odotellen! Mulla on jo ikävä raskautta.. vaivoista huolimatta on se vaan nii ihanaa ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. :D Hih, katsotaan mitä maanantaina sitten tapahtuukaan, pikkuisen meinaa alkaa jo jännittään. :)
      Kyllä raskausaika on vaan niin ihanaa, varsinkin kun ei ole ollut pahemmin mitään vaivoja. :D Tätä tulee kyllä niin ikävä!

      Poista
  4. Voi miten jännittäviä aikoja teillä eletään <3 Harmi tuo positiivinen streptokokki, mutta onneksi on lääkkeet :)
    Ja nyt näyttää kyllä vatsa tipahtaneen :D Ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaa kyllä että se oli positiivinen..viimeksi se oli pos kun odotin Matiasta ja tipan kanssa tuli todellakin kiire kun poika tuli syöksynä maailmaan..Toivon mukaan saan sen nyt aikaisemmin. :)
      Hih, on se tosiaan nyt tipahtanut, sen takia pääsi eroon närästyksestäkin. :D Tosin nyt tuntuu kuin kävelisi pallo jalkovälissä. :)

      Poista
  5. Sielä eletään jänniä aikoja! Mullakin välillä itku meinaa tulla, kun Jaajo on yhtä- äkkiä jo noin iso ja en tie jääkö meidän viimeiseksi . Jotenkin en halua ees ajatella etten ennen mummoksi tuloa ja lastenlapsia saisi haistella vauvan tuoksua ja höpötellä masuasukille.. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihanan kamalan jännittävää aikaa. :D

      Samoja fiiliksiä on täälläkin, paitsi että tämä jää viimeiseksemme. Jonkinlainen surutyö tässä on ollut koko ajan menossa ja olen koittanut nauttia ihan joka hetkestä tässä odotusajassa.

      Kiitos ja samoin sinne teille. :)

      Poista
    2. Kuinka pitkä sä oot? Näytät niin niin hoikalta vaikka ootki iha viimmesillään raskaana ! Raskaus todella sopii sulle 😊

      Poista
    3. Voi kiitos kauniista sanoista. ♥
      Mä olen 172cm pitkä. :)

      Poista
  6. Hui! Miten aika menee niin nopeasti ja kohta jo oot sinäkin synnyttämässä! Tsemppiä vimeisiin päiviin/viikkoihin :)

    VastaaPoista
  7. Iiiks! Jännät ajat teillä! Ikävää, että streptokokkinäyte oli positiivinen ja toi nyt lisää mietittävää. :/ Toivottavasti Mini olisi vähän rauhallisempi syntymään kuin sisaruksensa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otti kyllä niin päähän että sekin oli nyt sitten positiivinen, mutta toivon mukaan Mini syntyy rahalliseen tahtiin :) ja kerkeän sen ab:n saamaan ajoissa ja Minillä ei ala sitten mitkään arvot heittelemään synnytyksen jälkeen.

      Poista
  8. Tää on kyllä nyt tipahtanut ihan kunnolla ja senmukainen painekkin on jo tuolla alhaalla. :) Kaikillahan ei masu valahda ollenkaan. :)

    Kassit on valmiudessa. :D
    Katsotaan osuuko veikkauksesi oikeaan. ;)

    VastaaPoista
  9. Älähän huoli siellä niistä mokomista kiloista :) voin kertoa ettet kyllä tippaakaan näytä siltä että kiloja viikossa on tullut lisää :) Päinvastoin, näytät just niin hyvältä kun odottava äiti vain voi!
    Mutta tiedän kyllä sen tunteen, neuvolan puntarit pitäisi kieltää lailla :D
    Tsemppiä viime metreihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla ihanista sanoista.♥Tuli heti parempi fiilis. :)
      Joo varsinkin ton puntarin..se näyttää ihan hurjia lukemia verrattuna esim kotivaakaan, mutta empä ajatellut enää sillekkää vaa'alle astua. :D
      Kiitos tsempeistä.♥

      Poista
  10. Voi onpa kurja, kun oot saanut tuon turvotuksen riesaksi. :/ Mutta mukava kuulla, että kaikki on muuten hyvin! Raskaus kyllä sopii sulle niin hyvin, oikein hehkut. Sitä hehkua oon ihastellut näistä sun raskauspostauksista! ♥ Varmasti on haikea fiilis raskauden loppumisen suhteen. Sun masu on kyllä laskeutunut kovasti, jänniä aikoja siellä ja täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo turvotus ei oo kiva, mutte ei tässä enää kauan tarvii siitä kärsiä. :)
      Kiitos Olga kauniista sanoista.♥ Lämmitti kovasti mieltä. :)

      Kyllä tässä on välillä itkuja itketty kun tiedän tämän olevan viimeinen kerta koskaan. On tää kuitenkin vaan niin ihanaa aikaa.♥

      Tuli oikein rytinällä alaspäin ja liikkuminen on välillä sen mukaista. :D Kyllä mä niin jännään teidänkin puolesta..pian, ihan pian saadaan jo pienet syliin.♥

      Poista
  11. Voi ei, toivottavasti ehdit saamaan antibiootin ennen kuin mini syntyy! Muakin jännittää jo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan Mini päättää tulla hitaammin maailmaan kuin sisaruksensa. :) Ihanaa kun niin moni jännää mukana, ei tarvii yksin jännätä.♥

      Poista
  12. siellä ollaankin jännän äärellä,kohta synnytät! tsemppejä sulle ♡

    VastaaPoista
  13. tsemppiä paljon! ♥
    ollisi hauska nähdä sitten loppujen lopuksi kollaasi noista mahakuvistasi, että pystyy vähän verrata alku- ja -loppuraskauden mahoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Juu kollaasin olen ajatellut tehdä tänne blogiinkin jossain vaiheessa, kunhan Mini syntyy. :D

      Poista
  14. Hui, ei oo enää pitkä aika H-hetkeen =) Mua ainaskin jännittää ihan tosissaan täällä ja kuulumisia odotellaan kovin milloin mitäkin tapahtuu =)

    Tsemppiä kovasti tulevaan koitokseen ja ikävä tuo streptokokki että piti ilmetä vielä näin lopussa kuitenkin mutta parempihan tuo kuitenkin että on tiedossa niin asiaan osataan varautua.

    Ja kiloista viis, olet koko raskaus ajan näyttänyt niin hehkeältä ja kauniilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo kyllä enää paljoa jäljellä. Ihanaa kun jännität mukana. :) Toivotaan että pian pääsen jo iloisia uutisia kertomaan. :)

      Kiitos tsempeistä ja kauniista sanoista, ne lämmitti todella paljon mieltä.♥ Tuo streptokokki oli kyllä niin ikävä kun se todettiin, mutta ainakin osataan tosiaan sitten antaa se antibiootti ja tarkkailla vauvan vointia.

      Poista
  15. Löysin blogisi juuri. Itsekin hyvin samoilla viikoilla ja myöskin todettiin streptokokki positiivisena ja olen vielä penisiliinille allerginen :/ Vähän jännittää mitä tuleman pitää kun on ensimmäinen tulossa.

    Kaikki tsempit sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, todella kurja juttu. :/ Sairaalassa kuitenkin varmasti tietävät miten toimitaan. Tsemppiä sinne kovasti odotukseen ja synnytykseen kun sen aika koittaa.♥

      Kiitos tsempeistä ja kiva kun löysit blogiini. :)

      Poista
  16. äh,mä kommentoin vielä tännekkin=) eli siis vaikka tuo strepto olikin sulla positiivinen,niin todellakin ole onnellinen,että se tiedetään etukäteen. Mulla todettiin siinä vaiheessa kun olin synnytys salissa,että sultahan ei oo otettu näytettä ja se otettiin sitten siinä ja lääkkeet sain varmuuden vuoksi. Sairaalassa jouduin olla yhden ylimääräisen päivän kun niitä tuloksia venailtiin...Ja negatiivisethan ne oli. Että näinkin sitten voi käydä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, onneksi kuitenkin ottivat sitten siinä salissa. Yleensähän se testataan ihan jokaiselta odottajalta, mikä on kyllä erittäin hieno juttu. :)

      Poista
  17. Äkkiä tämä aika on kyllä mennyt!!:o Voi että, tsemppiä ja jaksuja sinne!:)<3 On tuo sitten ihana tunne kun odottaa toisen saapuvan maailmaan milloin vaan, ihan ikävä tulee omaakin loppuraskautta ja synnytystä!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirmuista kyytiä! Edellisten lasten odotus ei olekkaan mennyt näin vauhdilla, vastahan mä tein sen positiivisen testin. :)
      Tää on kyllä ihanan kamalan jännää aikaa ja tulen varmasti tätä niin paljon kaipaamaan. Nyt nautin vielä niin täysin tästä tunteesta kun pieni uusi elämä kasvaa sisälläni.♥

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...