Kaksplus.fi

maanantai 23. marraskuuta 2015

Uusia tuttavuuksia

Olen nyt päässyt jonkin verran tutustumaan uusiin, minulle linkitettyihin blogeihin. Mahtava määrä niitä tulikin ja iltaisin olen niitä lueskellut ja katsellut läpi. Kaikkiin kävin tutustumassa ja täytyy sanoa, että ihanan erilaisia ja mukavia blogeja kaikilla. Nyt esittelen muutaman blogin tänne. Toivottavasti joku muukin nappaa tästä itselleen mukavaa luettavaa.

Tätä blogia kirjoittelee kahden tytön äiti Jonna. "Kun kuvat ei päädy kehystettäviksi on keksittävä jotain muuta. Pieniä sanoja arjesta, inspiraatioista, hetkistä ja tunteista. Oman pään sisältä." Tämä blogi kyllä tempaisi ihan heti mukaansa ja kuvat ovat kerrassaan ihania. Tämän blogin parissa aikaa vierähtikin heti todella pitkä tovi. Ihana, kannattaa kurkata.

Tätä blogia kirjoittaa yhden pienen poikavauvan äiti Terhi. "Blogi alkoi raskausajan päiväkirjana, jossa 6/2015 syntyneen esikoispojan myötä ollaan keskitytty vauva-arkeen sekä ajatuksiin ja tuntemuksiin tuoreena äitinä. Uudessa elämänvaiheessa riittää ihmeteltävää ja ilon aiheita, välillä syvällisempiäkin meitteitä. Vauvaperheen asioiden lisäksi sivutaan muitakin kirjoittajalle tärkeitä aiheita". Tämä blogi on kyllä aivan ihana ja suosittelen ilman muuta kurkkaamaan ja tutustumaan.

Tätä todella ihanaa blogia kirjoittaa Pia."Mukana seikkailee kaksi jo aika isoksi  kasvanutta tyttöstä. Tervetuloa ihastelemaan kauniita lastenvaatteita ja seuraamaan meidän arkea!" Tämä blogi imaisi kyllä heti mukanaan ja olen iltaisin lueskellut tätä moneen otteeseen ja ihastellut kauniita kuvia.



Kannattaa käydä kurkkaamassa myös nämä


16 kommenttia:

  1. Voi kiitos Terhi, että mainitsit <3

    VastaaPoista
  2. Kiitti vinkeistä :) Pitääpi käydä tutkimassa!

    VastaaPoista
  3. Vau kiitos maininnasta ja täytyypä kurkkia noita muitakin! :)

    VastaaPoista
  4. Mulla olis mun blogissa sulle vähän erilainen haaste! Toivottavasti osalistut :)

    VastaaPoista
  5. Mun blogissa olisi sulle 10 kysymystä! :)

    VastaaPoista
  6. Oi kiitos ihanista sanoista! Tuli hyvä mieli! Ihanaa, että viihdyit blogissani :) <3

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...