Kaksplus.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huoli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huoli. Näytä kaikki tekstit

tiistai 16. elokuuta 2016

Hengittääkö se?




Kun raskaustestiin piirtyi kaksi viivaa joista toinen oli haalea tuli onni, onhan se plussa? Näätkö säinä kaksi viivaa? Vahvistuukohan se? Eihän se ole haamu? Teenkö uuden testin? Kun testi viimein on selvä ja ollaan selvästi raskaana tulee helpotus, kunnes sitten lyököhän sen sydän? Miksen löydä sydänääniä? Pitäisiköhän soittaa neuvolaan? Onhan kaikki hyvin? Kun vihdoin ensimmäisessä ultrassa näet ihan itse, että kaikki on hyvin tulee helpotus. Kunnes seuraavaksi iskee huoli, että onhan lapsi terve? Saankohan hänet varmasti syliin asti? Iskee menettämisen pelko. Vauva on jo osa perhettä. Tuntuu että odotus on huolta, helpotusta, jonka jälkeen taas huolta. 

Koittaa päivä kun synnytys käynnistyy. Tätä on odotettu pitkä aika ja kohta saat pienen syliin. Mutta sitten se iskee. Meneehän synnytys hyvin? Hengittääkö se? Onhan kaikki hyvin? Miksei se jo itke? Kun viimein viimein saat itkevän vauvan rinnalle iskee helpotus. Vauva on siinä. Vihdoin. Toisin kuin sitä kuvittelisi, niin oikeastaan se todellinen huoli alkaa vasta sitten kun vauva syntyy. Tai näin se on mennyt omalla kohdalla. Olen jatkuvasti tarkistanut hengittäähän vauva, onhan kaikki varmasti hyvin. Saatoin keskellä yötä havahtua hereille ja laittaa käden lapsen rinnan päälle koittaakseni, että liikkuuko rintakehä tai laitoin käden nenän eteen jotta tunsin ilman kulkevan nenästä sisään ja ulos.

Perjantaina Hugo täyttää vuoden. Koko vuosi on ollut ihana ja olen nauttinut tästä ajasta täysin, mutta joka ikinen ilta se menettämisen pelko iskee. Kai hän herää aamulla? Vaikka mitään suuria riskejä esim kätkytkuolemaan ei ole niin silti tämä asia painaa. Näin se on mennyt jokaisen lapsen kohdalla, kunnes se sitten jossain vaiheessa helpottaa. Kuitenkin edelleen joka ikinen ilta on vaikea laskea Hugo sylistä sänkyyn. Joka ilta kuiskutan hänen korvaan kuinka tärkeä hän on ja kuinka paljon rakastan. Joka ikinen ilta kierrän kaikkien lasten luona, joskus jopa kahdesti ja katson että kaikki on hyvin. Korjaan peiton paremmin, katson ettei sängyssä ole mitään mihin voisi kuristua. Ainon sängystä on välillä löytynyt jos jonkinmoista kuten esimerkiksi hyppynaru tai kaulakoru.  Vasta kun kaikki näyttää hyvältä, voin mennä itse hyvillä mielin nukkumaan.

Äidin huoli lapsesta alkaa jo odotusaikana ja se huoli seuraa varmasti elämän loppuun asti. Se vain muuttaa muotoaan ja huolen aiheet ovat eri. Menettämisen pelko tuskin koskaan helpottaa. Sydän mykkyrällä sitä ensin jännitetään odotusaikaa, sitten syntymää, vauva-aikaa, taaperon kommelluksia, koululaisen päähänpistoja, teini-ikäisen tonttuilua, täysi-ikäisen oivalluksia ja niin edespäin. On kuitenkin aivan luonnollista pelätä oman lapsen menettämistä, kunhan se ei mene mitenkään yli. Itse huomaan, että olen ollut jokaisen lapsen vauva-aikana juuri tämmöinen hengittääkö se varmasti -tarkkailija. Äitiys on kuitenkin ihanaa kaikesta pelosta ja huolesta huolimatta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...