Hugo on nyt reilun kuusi kuukautta vanha ja elämä hänen kanssaan on muuttunut tässä ajassa paljonkin. Iltaiset itkut ovat historiaa ja tämä tarkoittaa sitä, ettei äidin enää tarvitse tehdä lukemattomia kyykkyjä tai erilaisia pompahtavia hyppyjä, saadakseen pojan olon helpommaksi ja sydäntäraastavan itkun loppumaan. Nykyään nuo liikkeet ovat Hugosta erittäin kivoja ja saavat aikaan vain ihanaa naurua, joka tulee täysin sydämestä. Kuinka helppoa on illalla nostaa joko rinnalle nukahtanut poika nukkumaan tai sitten nukuttaa sylissä. Joskus tosin lasken vain vaunukoppaan ja sinne nukahtaa. Ennen vauvan laittaminen nukkumaan vei heittämällä kaksi tuntia, nyt ehkä sen kaksikymmentä minuuttia. Illat ovat helppoja ja mukavia. Pian tosin edessä on muutosta, kun alan opettamaan Hugon nukahtamaan omaan pinnasänkyynsä ja vaunukoppa nukkuminen saa jäädä pois.
On ollut myös kiva huomata kuinka poika viihtyy aina vain enemmän ja enemmän lattialla ja varsinkin masullaan. Yhdessä vaiheessa oli täysin mahdotonta koittaa edes laskea poikaa vaakatasoon. Refluksi ja siitä johtuva ylöspäin pyrkivä ruoka tekivät pojan olosta tukalan, niinpä meillä vietettiin neljä ensimmäistä kuukautta miltei koko ajan sylissä. Nyt lattialla ollaan helposti jo pisempiä aikoja ja jos siellä itsekin pötköttelee niin puoli tuntia menee kevyesti. Vielä jokin aika sitten jopa puoli minuuttia oli pienelle tuskaa. On siis ollut ihana huomata että tuo vaiva alkaa olla takana päin, vaikka pulauttelua ja ruuan pientä nousua edelleen onkin. Ja syömisen jälkeen poikaa ei edelleenkään heti kannata laskea lattialle tai ruoka tulee pihalle.
On mahtavaa kun meillä on jonkinlainen rytmi arjessa. Ensimmäiset päikkärit nukutaan jo melkein aina samaan aikaan. Ekat päikkärit ulkona vaunuissa ja toiset sisällä. Joskus sitten nukutaan myös ne kolmannet. Vielä jokin aika sitten Hugo nukkui niin huonosti, että ihmettelin jo miten voi edes jaksaa. Päiväunia saattoi olla kuudet tai jopa kahdeksat ja ne olivat kestoltaan sen 10-30 minuuttia. Onneksi nyt sitkeän yrittämisen jälkeen Hugo nukkuu vaunuissa ja ne heti paransivat unen laatua. Ulkona nukutaan noin tunnista kolmeen tuntiin.
Hugon ollessa hereillä aika ei mene enää siihen että koittaa pitää toisen olon jatkuvasti mahdollisimman hyvänä, vaan pojan kanssa voi leikkiä leluilla, hassutella ja lueskella. Hugo rakastaakin sitä kun luemme yhdessä. Kuinka kiva on itse pitää kirjasta kiinni tai kuinka kivasti sanomalehti ryttääntyy kuolaisten sormien väliin. Ja sitä hassuttelua, kuinka se hymy ja nauru saa vaan niin hyvälle tuulelle. Kuinka sitä samalla tuntee olonsa niin onnelliseksi siitä, että tuo pieni ihminen kuuluu meidän elämään. Hugo rakastaa myös sitä kun pääsee mukaan sisarusten leikkien keskelle. Tykkää seurailla ja koittaa kurottaa leluihin, vielä ei tosin niihin osu ja se on sisaruksista tietysti mukavaa.
Paljon on tapahtunut näiden kuukausien aikana, paljon on Hugo kasvanut ja asiat hänen kanssaan helpottaneet. Minulla on niin hyvät muistot ensimmäisistä kuukausista, vaikka se pitikin sisällään aika paljon itkua, hyssyttelyä, kantamista ja lyhyitä päikkäreitä. Mutta kuka tuota pientä kääröä ei nyt sylissään olisi pitänyt. Välillä tosin iski sellainen tunne, että itken kohta itsekin kun toisella kurja olla. Nykyään Hugo on niin iloinen ja nauravainen poika. Hyvällä tuulella aamusta sinne iltaan, kunnes väsy iskee. Ja kyllä hän edelleen viihtyy paljon sylissä.
Kuvissa Hugo ylin 5pv, keskellä 3kk ja alin 6kk.
