Päivä Koiramäessä

Pikkuruisia taloja, suloisia eläimiä, teatteria ja paljon muuta nähtävää. Eilen lähdin kahden nuorimman kanssa viettämään mukavaa päivää Särkänniemen Koiramäkeen. Mukaan otimme myös ystäväni ja hänen reilun vuoden ikäisen tyttären. Ja voi jukra kuinka kiva päivä meillä olikaan. Isommat sisarukset menivät mummulaan, sillä he eivät millään olisi malttaneet viettää pitkää aikaa Koiramäen puolella, vaan houkutus laitteisiin olisi ollut liian suuri. Teemme sitten erikseen reissun heidän kanssaan.

Koiramäki on ihan mahtava paikka ja pienille lapsille siellä nähtävää riittää. Aino piti erityisesti sen hahmoista, sekä isosta liukumäestä. Nähtävää oli pienelle paljon. Eläimiä oli kiva päästä hieman rapsuttelemaan ja possut olivat Ainosta niin kauniita ja söpöjä. Myös pieni teatteri esitys oli kiva ja juuri sen pituinen että lapset sen jaksoivat hyvin katsoa. Hugo jopa tuntui olevan siitä enemmän innoissaan kuin Aino. Pikkuruisiin taloihin oli kiva päästä sisälle tutkimaan. Suosikki näistä taisi olla koulu, jossa pääsi piirtelemään liitutauluun ja samalla Aino järjesteli seinällä roikkuvat kirjaimet ties kuinka monta kertaa uusiksi. Myös iso väritettävä seinä oli sellainen jonne oli päästävä kahdesti värittelemään.

Pyörähdimme myös huvipuiston puolella. Ainosta oli kiva katsella hurjia laitteita ja pääsihän hän myös itse muutamaan. Ainakin possujunaan ja leppäkerttuihin tyttö pääsi ilmaiseksi kun on vielä alle 100cm pitkä. Alkuun hieman jännitti (kuten kuvasta näkyy), mutta voi sitä riemua kun possujuna lähti liikkeelle. Sitä katsellessa ei voinut kuin hymyillä. Huvipuiston puolella katseltavaa oli vaikka kuinka ja myös Hugo viihtyi hyvin, kun ympärillä tapahtui koko ajan.

Kuten kuvistakin näkee, niin ilma oli vaihteleva. Ihan alkuun pidettiin takkia ja muutama sadepisarakin tipahteli taivaalta alas. Onneksi ei kuitenkaan alkanut satamaan. Välillä Aino taas otti takin pois ja valitteli kuumuutta. Hugolta otin takin pois vasta noin tuntia ennen kuin lähdimme kotiin. Vasta silloin aurinko alkoi kunnolla paistamaan ja lämmittämään. Mutta toisaalta ennemmin tämmöinen keli että vaatetta voi vähentää kuin ihan porottava aurinko ja kuumuudesta kiukkuavat lapset.

Myös Hugo viihtyi koko reissun todella hyvin. Tuon ikäisen vauvan kanssa kulkeminen on kyllä niin helppoa. Hugo katseli tyytyväisenä joko rattaista tai oli välillä sylissäni. Tuntui jotenkin niin helpolta olla liikkeellä kahden kanssa. Sitä ei tarvinnut koko ajan miettiä missä kukakin mahtaa mennä, vaan pystyi keskittymään täysin noihin  kahteen.

Aino nautti kyllä ihan koko päivän, lukuunottamatta pientä kiukkua joka iski heti alussa ja ihan lopussa. Mutta niitähän ei lasketa, hih. Tämä oli tytön toinen vierailu Koiramäessä. Viimeksi hän kävi reilun vuoden iässä ja pitää todeta, että kummassakin iässä tekemistä ja ihmeteltävää on piisannut. Koiramäkeen kannattaa ehdottomasti lähteä pienten kanssa, päivän saa helposti kulumaan ja siitä nauttii varmasti niin lapset kuin vanhemmatkin. Ainakin meillä kaikilla oli oikein mukava ja onnistunut päivä ja parasta oli jakaa se päivä ihanan ystävän kanssa.

Ystäväni nappasi meistä ihanan kuvan

Oletteko te käyneet tänä kesänä jo Koiramäessä?

Lapsilla kuvissa päässä ihanat NopsuPopsun lippikset. Toisella  ruusukkeella ja toisella ilman.

Haluun äidin!

Iltapalalla se yleensä alkaa. Hitaasti se hiipii keskuuteemme ja odottaa vain niitä tiettyjä sanoja. Niin kauan menee kaikki todella hyvin, kunnes ne sanat sanotaan "Sitten hammaspesulle ja nukkumaan." Silloin se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, nimittäin huuto ja itku. Se on Aino joka alkaa huutamaan kurkku suorana "mä haluun äidin!" Miten illat saadaan sujumaan kun kolmevuotias ei anna isin hoitaa ja vauva kaipaa äitiä (yleensä juuri) samaan aikaan?

En oikeastaan osaa sanoa tarkalleen koska tämä alkoi, mutta olisikohan jonkin ajan kuluttua siitä kun Hugo syntyi. Ajan kuluessa se on välillä jopa pahentunut, mutta onneksi välissä on päiviä jolloin isäkin saa osallistua. Aino ei siis anna isin pukea, pestä hampaita, harjata hiuksia, auttaa oikein missään tai ainakaan laittaa nukkumaan. Mieheni on välillä tilanteeseen todella turhautunut ja ymmärrän hyvin. Toisaalta ymmärrän myös Ainoa, sillä hänelle Hugon syntymä oli suuri muutos joka on ottanut koville. Joko se ottaa vieläkin tai sitten tästä on tullut tapa?

Miten sitten toimia kun toinen huutaa kurkku suorana äitiä ja vauva kaipaisi jo tissiä? Hugo jaksaa joskus katsella kun Ainon hampaat pestään ja silloin kaikki sujuu hyvin. Joskus isi on hoitanut Hugon iltapesut, jotta saan hoidettua Ainon. Mutta jos vauva hermostuu tuleekin tilanteesta haasteellisempi ja silloin on vain isin hoidettava Aino. Illat ovat välillä aika taistelua, mutta kyllähän se kaikkien kannalta vain olisi mukavampi, että molemmat vanhemmat kelpaisivat hoitajiksi.

Ainolla on nyt siis selvä vain äiti kelpaa vaihe menossa. Tällä hetkellä illat hoidetaan niin miten helpoimmalla päästään. Jos huomaan että tyttö on sillä päällä että huuto tulee, niin kyllä minä sitten ne hampaat pesen ja ajoitan sen niin että Hugokaan ei kaipaa minua siihen aikaan. Kun taas tiedossa helpompi ilta niin mies saa hoitaa ne. Tällöin he molemmat saavat positiivisia kokemuksia ja ehkä sen avulla Ainon käyttäytyminenkin pian muuttuu. Tai näin ainakin toivon.

Vauvan kanssa matkustaminen

Hugo ei ole oikein koskaan tykännyt olla kaukalossa. Tai jos hän nukkuu niin matkat sujuvat hyvin, mutta kun hän on herännyt niin matkasta on tullut kaikille pikkuisen tuskainen. Siksi matkat on aina koitettu ajoittaa niin että poika nukkuu. Tämä on meille hieman uusi tilanne, sillä muut lapsemme ovat  vauvana suorastaan rakastaneet autossa ja etenkin kaukalossa olemista. He ovat alkaneet voida pahoin tai valittaa pitkistä matkoista vasta parin vuoden iässä, jos silloinkaan. Miten vauvan kanssa matkustaminen sujuu, kun hän ei nukukaan koko matkaa?

Meidän kohdalla pelastus ovat olleet isommat sisarukset. Jos Hugo herää kesken matkan, viihdyttävät isommat sisarukset. Jos se ei auta, otetaan mukaan kuvioihin lelut. Kun nekään ei tehoa annetaan jotain ei lelua, kuten parkkikiekko. Joskus mikään noista ei auta ja silloin paras keino on pysähtyminen. Hugon ollessa alle puoli vuotias toppasin usein heiluttelemaan kaukaloa, mutta nyt se ei tehoa, joten pieni toppi on paras ratkaisu. Tämän jälkeen matka sujuu hieman helpommin ja Hugo jaksaa naureskella sisarusten jutuille.

Pian Hugo vaihdetaan kaukalosta turvaistuimeen. Kaukalo lähtee uudelle omistajalle ja olemme suunnitelleet jos ostaisimme ystävältämme Hugolle istuimen, joka on ollut käytössä vasta hetken. Eli käytännössä tuoli olisi kuin uusi. Hugo on kerran jo istuinta testannut ja se vaikutti oikein hyvältä. Jos istuimen vaihtamisen myötä matkat ainakin jonkin verran helpottaisivat. Se miksi emme jo aiemmin ole vaihtaneet istuinta on se, että loppujen lopuksi niitä pitkiä matkoja on niin vähän ja lyhyet sujuu hyvin.

Me olemme matkustaneet Hugon kanssa kahdesti myös junalla Helsinkiin ja täytyy kyllä sanoa että vauvan kanssa matkustaminen junalla on ihan luksusta verrattuna autoiluun. Ei istumista kaukalossa, vaan voi olla äidin sylissä. Meillä on takana kaksi todella onnistunutta junamatkaa ja lähtisin ehdottomasti koska vain uudestaan. Aivan huippua kun sai vain keskittyä vauvaan ja jos itku tuli pystyi heti toimimaan. Mikään ei ole niin ikävää kuin ajaa autolla ja vauva alkaa itkemään, eikä lähellä ole heti paikkaa minne pysähtyä. Siksi pitkillä matkoilla juna olisi ihan ehdoton.

Onneksi meidän automatkat mummulaan ja Tampereelle (esimerkiksi sairaalaan reumapolille) ei kestä kuin tunnin verran, joten mistään pitkästä matkasta ei ole kyse. Mutta jos matka kestää reilusti päälle tunnin, niin silloin matkanteko on heti haasteellisempaa. Hieman nyt jännäänkin kuinka matkamme Muumimaailmaan tulee sujumaan, matka nimittäin on pitkä. Yksi toppi on ainakin tiedossa kun viemme koiran hoitoon, mutta muuten pitää vielä suunnitella.

Viihdytäänkö teillä autossa?