Hidas vai nopea synnytys?

Hugon syntymästä tuli hetki sitten kuluneeksi vuosi ja synnytys muistui taas mieleeni. Palasin muistelemaan pojan synnytystä ja lueskelin synnytyskertomusta läpi sairaalan papereista. Se oli lopulta todella nopea ja olen onnellinen että päädyimme synnytystaustani vuoksi käynnistykseen. Huonon tuurin sattuessa poika olisi voinut syntyä matkalle tai vaikkapa kotiin. Tämä pisti miettimään, että kumpi on itsestäni se kivempi vaihtoehto, hidas vai nopea synnytys?

Itselläni on takana niin hitaita kuin nopeita, sekä supernopeita synnytyksiä. Ja jos näistä kaikista viidestä pitäisi valita se ajallisesti helpoin synnytys, niin se taitaa olla Ainon syntymä. Se oli kestoltaan vajaa kolme tuntia ja siinä ajassa synnytykseen pääsi mukaan ja vaikka kipu oli kovaa se ei ollut niin repivää, kun vertaa Matiaksen ja Hugon syntymään. Matiaksen synnytys kesti 1h8min ja meiltä ajaa sairaalaan 50min joten sairaalassa ei kauan keretty olemaan. Hugo puolestaan käynnistettiin ja synnytys katsottiin alkaneeksi kalvojen puhkeamisesta. Kuitenkin ensimmäsiet tuntuvat supistukset alkoivat 30 minuuttia ennen pojan syntymää. Viimeiset 15 minuuttia olivat aivan tuskaa, koska avautuminen tapahtui supernopeaa. Kalvojen puhkeamisesta pojan syntymään kului 2h8min.

Esikoinen oli puolestaan todella hidas ja myös kivuliain. Hänen synnytys kesti miltei 17 tuntia. Luulen että ensimmäinen synnytys on muutenkin aina se kivuliain ja minusta oikeasti tuntui etten tulisi selviämään siitä. Vannoin jopa miehelleni etten koskaan enää synnytä, heh. Lisäksi tuo aika oli puuduttavan pitkä kärsiä koko ajan kovenevasta kivusta. Tämmöinen hidas synnytys on varmasti haastava myös tukihenkilölle. Sitä kun pitäisi pysyä skarppina ja jaksaa tukea toista. Jos siis saan valita niin ei kiitos enää koskaan noin kauan kestävää synnytystä. Vaikka loppupeleissä tuohan on lyhyt aika verrattuna niihin, joilla synnytys kestää helposti yli 24 tuntia. Ja tämähän kuulostaa jo siltä että olisin joskus synnyttämässä uudestaan, hups.

Matiaksen ja Ainon synnytyksessä olen alkanut vuotaa verta aika paljonkin jo ennen kunnon supistuksia. Kätilöiden mukaan tämä on ollut merkki siitä, että kohdunsuu on sitten lähtenyt avautumaan hurjaa vauhtia. Matiaksestahan luulin että lapsivedet tuli sänkyyn, kun sitä verta tuli yhtäkkiä niin paljon. Hugo oli synnytyksistäni ensimmäinen jossa kalvot puhkesivat itsestään. Ja samalla myös ensimmäinen kerta kun niitä kunnon supistuksia jouduttiin odottelemaan. Muissa kun kalvot on puhkaistu niin se on ollut menoa. Kalvojen puhkeaminen itsestään oli kyllä todella mielenkiintoinen kokemus, sillä poksaus oli oikeasti todella kova ja vedet eivät tulleet ulos heti, vaan vasta muutaman minuutin kuluttua.

Jos vertaa hidasta ja nopeaa synnytystä keskenään niin molemmat olivat aika tuskaa. Hitaassa kipu tuntui kestävän ikuisuuden, tuottaen kuitenkaan oikein mitään tulosta. Sitten taas nopeassa kipuun ei kerkeä mukaan ja se tuntui heti alkuun niin tuskaiselta. Olihan se nopeasti kyllä sitten ohikin, mutta kyllähän siinä tuntuu siltä ettei pää pysy menossa mitenkään mukana. Epäuskoisena tuijotat kätilöä joka sanoo että, kyllä tämä täydet auki on ponnista vain. Juurihan me vasta tultiin! Joko tämä kohta on ohi? Ennemmin silti valitsen sen nopean kaksi tai kolme tuntia kestävän kuin hitaan tai supernopean.

Jos kiinnostuit miten synnytykseni ovat menneet voit käydä lukemassa synnytyskertomukset alla olevista linkeistä

Synnytykset: Iida (16h 55min), Lumi (5h 20min) ja Matias (1h 8min)
 Synnytys: Aino (2h 57min)
 Synnytys: Hugo (2h 8min)

Nyt sitten kiinnostaisi kuinka kauan sinun synnytys tai synnytykset ovat kestäneet?

Ähtärin eläinpuistossa

Tätä reissua oli suunniteltu ja odotettu. Vihdoin koitti se päivä kun edessä oli reissu kohti Ähtärin eläinpuistoa sekä mökkiä. Matkaan lähdimme lasten sekä äitini ja siskoni kanssa. Mutta ennen matkaan lähtemistä aiheutti pakkaaminen harmaita hiuksia. Voitte varmasti kuvitella, kun tämmöinen kööri lähtee liikkeelle niin tavaraa "tarvitaan" paljon. Todellisuudessa puolet oli turhaa mutta niitä olisi voinut tarvita. Ja yllättäen unohdin pakata itselleni pitkähihaisen, onneksi autosta löytyi yksi. Kyseessä oli vain yhden yön ja kahden päivän reissu ja tavaran määrästä olisi helposti voinut luulla, että olemme suunnilleen muuttamassa, heh. Kun sitten saimme sullottua itsemme kokonaan autoon suuntasimme auton nokan kohti määränpäätä. Ensimmäisen vartin aikana ainakin kaksi kysyi, joko kohta ollaan perillä.

Ähtäriin saavuimme perille kahden aikaan päivällä ja meille jäi aikaa kiertää eläinpuisto nelisen tuntia. Mukana oli rattaat sekä manduca. Lisäksi otimme vielä kärryt, joissa Aino kökkikin suurimman osan päivästä. Lisäksi kylmälaukku kulki siellä kätevästi. Välillä niitä oli ikävä kuljettaa perässä, mutta todellisuudessa ilmankaan ei oltaisi tämän porukan kanssa selvitty. Ja kuten näihin lapsiperheiden reissuihin kuuluu niin eipä kauankaan kun Aino kiukutteli jo ensimmäistä kertaa. Syy voi olla ihan pienikin, mutta jos se ei neitiä miellytä, niin sen saa kyllä huomata. Heh, kehen lie on tullut. No mutta näistä yleensä selvitään pienellä itkulla (joskus itkupotkuraivarilla), huutamisella ja lopulta mökötyksellä. Kyllä siinä jo mielessä kävi, että kuinkahan jaksaa koko kiekan, mutta hyvin se sujui. Kolme kertaa taisi Ainolla olla huonompi hetki ja eläimet kuulemma haisi. Mutta aika helpolla päästiin.

Eläimistä lapset odotti jostain syystä kovasti susia. No ne onneksi löytyi perimmäisimmästä aitauksesta auringosta loikoilemasta. Lapset näki sudet ja hyvä niin, sillä ainakin saukot, ahma ja ilvekset jäivät näkemättä. Lopulta lasten ja meidän aikuisten suosikeiksi valikoitui karhut ja varsinkin ne pienimät. Niitä katseltiinkin pitkä tovi ja kenelläkään ei ollut kiire eteenpäin. Pystyi jopa samaistumaan hieman karhuemoon, joka makoili kalliolla ja katseli lastensa temmellystä rauhallisin mielin välillä päätään kohottaen, että minne se yksi hävisi. Ihan huippu tapauksia.

Eläinpuiston kiertämiseen meillä taisi mennä 3h40min,  eli kerettiin juuri kiertämään ennen puiston sukeutumista. Jos meinaa mennä vielä kotieläinpuolelle ja syödä pidemmän tovin kuin puoli tuntia eväitä niin kannattaa kyllä varata reilusti aikaa. Lisäksi Ähtärissä on mahdollista mennä myös kotieläin puoli ja silloin tuo neljä tuntia tuskin piisaa. Lapset kyllä jaksoi kierroksen todella hyvin. Hugo torkkui välillä unet manducassa ja istuskeli välillä rattaissakin. 

Eläinpuiston jälkeen ajelimme mökille (Ähtäri Zoo Campingiin), joka sijaitsi ihan eläinpuiston vieressä. Matka oli kivan lyhyt, mökit siistejä ja niin hienolla paikalla. Oli pomppulinna, minigolffia, leikkipuistoa sekä kiva ranta jossa kävimme kahlailemassa. Viihdyimme kyllä todella hyvin. Illalla lapset eivät olisi malttaneet mennä ollenkaan nukkumaan, mutta viimein yhdeltätoista kaikki lapset olivat unessa.  

Ilma vaihteli aika paljon. Välillä päälle sai pukea pitkähihaista ja välillä aurinko lämmitti oikein kunnolla. Mutta eipä tuo viileäkään haitannut. Kaikilla oli oikein mukavaa ja päivä oli oikein onnistunut. Lisäksi oli oikein kiva päästä hieman mökkeilemään.

Oletteko te käyneet tänä kesänä Ähtärin eläinpuistossa? Jos ette, niin suosittelen. On kyllä joka kerta yhtä ihana paikka.

Huijaan lastani

Kyllä, näin siinä on päässyt käymään. Tosin enhän sitä mielelläni tee, mutten ole enää keksinyt muuta vaihtoehtoa. Toisaalta taas tämä on lapsen etu, joten luulen tästä hyötyvän ihan kaikkien. Mistä sitten on oikeastaan kysymys?

Lumin pistämiset on nyt hoidettu kotona ja ne ovat sujuneet hyvin. Itse pistoksissa ei ole mitään ongelmaa ollut sen ensimmäisen kerran jälkeen, mutta kun neljä tuntia pistoksen jälkeen annetaan foolihappo alkaa ongelmat. Tyttö ei halua tulla ollenkaan keittiöön, keksii milloin mitäkin tekosyitä tai juoksee oksentamaan/kakomaan pönttöön. Tai sitten ottaa foolihapon kaakaon seassa ja oksentaa sen monesti joko hetki sen jälkeen tai jo muutaman kulauksen otettuaan. Tai sitten on hyvä päivä ja kaakao pysyy sisällä. Siinä vaiheessa kun näin miten tyttö melkein itkua väänsi tietäen että lääke on otettava, päätin että tämä saa nyt loppua. En kestä katsoa kuinka paha olo minun tytöllä on ja en todellakaan halua kiusata häntä näillä lääkkeillä.

Olemme koittaneet kaikkea mahdollista tapaa antaa lääke ja pähkäilin, miten ihmeessä saisimme lääkkeen menemään. Kunnes eräästä ryhmästä luin, että heillä lääke piilotetaan, eikä lapsi edes tiedä syövänsä sellaista. Ihan mahtavaa, näin meidänkin olisi pitänyt toimia alusta asti, mutta no kaikki ei tule mieleen. Ja koska en halunnut valehdella Lumille, että foolihapon syömisen voi lopettaa, päätin kokeilla vain piilottaa sen.

Pistospäivänä sitten mursin salaa tabletin ja piilotin sen tytön iltapuuroon. Jännitin hieman syökö tyttö varmasti koko puuron, mutta otin kuitenkin sen riskin. Ja mitä tapahtui. Tyttö söi koko puuron ja ei mitään ongelmia. Puuron syötyä hän veti valkoiseksi ja sanoi että äiti otan foolihapon sitten kaakaossa, laita sitä ihan vähän. Tein kaakaon normaaliin tapaan ja annoin tytölle. Toinen hörppäisi siitä ja voi pahoin. Sanoin, että heitetäänkö kaakao menemään ja otatko ennemmin vettä? Lumi katsoi minua kysyvästä ja hörppäsi kaakaosta. Sanoin että oikeasti haluatko ennemmin vettä.?Tyttö nyökkäsi ja katsoi hämillään kun heitin kaakaon viemäriin. Tilanne oli todella huvittava ja Lumi oli ihan epäuskoinen. Väri palasi hänen kasvoilleen ja kun hän kysyi, että entäs se foolihappo, johon vastasin hänen ottaneen sen jo ajat sitten.

Huijasin siis lastani sen verran, ettei hänelle vain selviä se, että hän otti lääkkeen juuri puuron seassa. Lumia nauratti, mutta hän oli hämmästynyt. Hän taisi ymmärtää, ettei foolihappo oikeasti maistu ruuan läpi ja ettei se aiheuta hänelle pahaa oloa. Lumi sanoi monta kertaa ettei ole huomannut koko lääkettä. Se ettei toinen halaillut pönttöä ja voinut iltaa pahoin oli huijaamisen arvoista. Ja koska se sujui niin hyvin, teimme saman uudestaan. Sillä kertaa foolihappo oli sekoitettu hyvin jauhettuna mansikkajugurttiin ja ei mitään ongelmaa. Lumi muistutti nukkumaan mennessä että äiti se foolihappo. Sanoin jälleen että olet saanut sen jo ja tytön kasvoille nousi hymy. Se lämmitti niin paljon mieltä. Se onni joka tytön silmissä oli juuri sillä hetkellä, kun hän tajusi, ettei lääkettä tarvitse ottaa.

Tässä tilanteessa lapsen huijaaminen tuntuu hyvältä ja parhaalta ratkaisulta. Hän ei tiedä milloin lääke piilotetaan ja minne. Hän ei jätä mitään ruokaa syömättä siinä pelossa, että jos lääke onkin siellä, koska hän ei ole itse vielä huomannut mitään makueroja. Mitenkään muuten en ole Lumia huijannut näissä lääkeasioissa. Ainoastaan tämän foolihapon kanssa, joka on ehdottomasti se ikävin juttu tässä. Ainakin Lumin mielestä. Toivon että koittaa vielä päivä, jolloin hän ei edes muista koko foolihappoa ja sen ottamista. Jos vain onnistun jatkossakin piilottamaan sen näin hyvin, niin en usko että tässä tulee ongelmaa.

Näiden lääkeasioiden kanssa on tullut painittua jo niin kauan, että välillä meinaa epätoivo iskeä. Toisaalta taas olemme onnellisessa asemassa siinä, että lääke tehoaa emmekä ole joutuneet testaamaan monia. Ei ole helppo kuitenkaan katsoa kun lapsi voi pahoin mutta toisaalta hän on onneksi sen verran iso nyt, että ymmärtää sen kuinka tärkeä kaikki lääkkeet on kuitenkin ottaa. Toivon että joskus tulevaisuudessa Lumi saa elää elämää johon nämä lääkkeet eivät kuulu.