Emme suunnitelleet suurperhettä

Jos nyt matkustaisin ajassa taaksepäin omaan nuoruuteeni  ja tapaisin 15-vuotiaan Terhin, voisin vaikka vannoa, että hänen leukansa loksahtaisi lattiaan asti kun kertoisin mitä hänen elämänsä olisi seitsemäntoista vuoden kuluttua. Todennäköisesti nuori minä kertoisi, ettei todellakaan koskaan tule hankkimaan yhtään lasta, hyvä jos koko miestä. Tuolloin elämässä parasta oli ehdottomasti ystävät ja hevoset. Se oli myös ikä jolloin kammosin kaikkia ohjelmia joissa synnytetään ja olin sitä mieltä että sektio on ainoa järkevä tapa synnyttää. En ikimaailmassa olisi voinut kuvitella itseäni ison perheen äitinä, saatika synnyttäväni alakautta viisi lasta, mutta koskaan ei voi tietää mitä elämä tuo tullessaan.

Olen järkyttänyt monet iäkkäät ja nuoret ihmiset kertomalla kuinka monta lasta meillä onkaan, ensin kun ovat kyselleet ovatko kaikki mukanani olevat lapset minun. Heidän mielestään olen niin kovin nuori äiti viidelle lapselle tai lähinnä kuulemma näytän nuorelta. Olen ottanut sen suurena kohteliaisuutena. Minulta on myös kysytty monta kertaa onko kaikki lapset saman miehen kanssa saatu. Tämähän ei luonnollisesti heille edes kuuluisi, mutta olen vastannut kuitenkin. Tämä onkin sitten toinen ihmettelyn kohde, kun kerron että kyllä ovat ihan jokainen ja että olemme seurustelleet jo neljätoista vuotta. Nykyään kun on kuulemma outoa että nuorena alkaneet suhteet ylipäätään kestävät näin kauan. Toki meitä varmasti luullaan helposti lapsiluvun vuoksi uusioperheeksi. Isot perheet kun muuten nykyään ovat aika harvinainen näky.

Kun aloimme mieheni kanssa seurustella emme puhuneet alkuun lapsista, tuskin kovinkaan moni sen ikäinen niistä heti puhuukaan. Myöhemmin jo pidemmän aikaa seurustelleena nousi sekin asia pinnalle. Silloin puhuttiin että halutaan lapsi, muttei meillä ollut puhetta määrästä. Tästä kului kuitenkin kaksi vuotta ennen kuin esikoinen ilmoitti tulostaan. Loppuodotuksen olin suorastaan kauhistunut kun tajusin, että minunhan pitää synnyttää. Kokemus oli sellainen että vannoin miehelle ja kätilölle, ettei minua nähdä enää koskaan synnytyssalissa. No väärin meni ja elämä kuljetti toiseen suuntaan. Tuli pyörähdettyä useampi kerta synnytyssalissa ja haaveammattikin on kätilö.

Jos palaisin ajassa siihen kun esikoinen oli kuukauden ja tapaisin ne väsyneet parikymppiset vanhemmat ja kertoisin heille, että tulevaisuudessa teillä on viisi lasta niin uskoisin tuon pariskunnan nauravan räkäistä naurua. Elämä oli silloin aika rankkaa ja kaikki oli kovin uutta ja vertaistukea...sitä ei ollut. Tuskin kumpikaan kuvitteli että lapsia haluttaisiin lisää ainakaan lähitulevaisuudessa. En osannut edes ajatella että elämässäni olisi muita lapsia kuin esikoinen.

Suurperheeksi me tultiin ihan kuin varkain. Kaikki on lähtöisin keskenmenosta jonka sain esikoisen jälkeen, kun viimein se kuuluisa vauvakuume iski. Silloin viimein sisäistin ettei lapsia tehdä, ne saadaan. Lopulta kun toinen lapsi saatiin syliin asti jotkin palaset loksuivat kohdilleen ja taisin aika nopeasti puhua miehelle jo kolmannesta. Sen jälkeen lapsiluku on kasvanut sen takia,  että vauvakuumeeni on kasvanut ja muuttunut vauvankaipuuksi, joka on vielä tuplasti pahempi kuin vauvakuume. Pitkien harkinta-aikojen jälkeen mies on suostunut ja vauvalle on annettu lupa tulla. Emme suunnitelleet suurperhettä, hiljalleen perheemme vain kasvoi. 

Kyseessä ei myöskään ole mikään uskonnollinen juttu, niin kuin moni on joskus luullut ja kysellyt. Suuri perhe on syntynyt hiljalleen ensin äidin ajatuksesta uudesta lapsesta ja myöhemmin isän suostumuksesta. Tarkoittaako suuri perhe automaattisesti uskonnollisia asioita? Ilmeisesti moni ajattelee niin kun siitä on minulta kyselty aina tietyin välein. Iso perhe herättää monia tunteita. Toiset kauhistelevat, toiset ihailevat ja jotkut sanovat meitä rohkeiksi. Oli myös aika, kun perheemme koosta heitettiin usein vitsiä. Siitä olen kirjoittanutkin blogissa aiemmin ja se tuntui välillä todella ikävältä. Onneksi se on nyt vähentynyt paljon.

Nyt me vanhemmat olemme eläneet jo aika monta vauva-arkea läpi ja elämässä ei voisi olla mitään parempaa. En tiedä mitään niin ihanaa kuin oman perheeni. Se on suuri, se kääntää välillä muiden katseita ja herättää kysymyksiä, mutta meille se on normaali, oma, rakas ja tärkeä...meidän perhe.

Ison perheen äiti

Onko meillä muka suuri perhe? Huomaan kysyväni tätä välillä itseltäni. No onhan meillä, jos sitä katsoo ulkopuolisen silmin. Kyllä itsekin varmasti hieman katsoisin jos minua vastaan kadulla kävelisi nainen, jolla on vierellä neljä lasta ja yksi sylissä tai vaunuissa. Mutta koska meille tämä on arkipäivää niin en jotenkaan koe perhettämme niin suureksi. Koska perhe on kasvanut tasaiseen tahtiin, niin jotenkin sitä vain tottuu että hälinää ja tapahtumaa on joka puolella.

Mahtaa sulla olla rankkaa, on yksi yleisimmistä kysymyksistä tai oikeastaan tokaisuista joita kuulen. No onhan se välillä, jos katsoo vaikka pyykin määrää tai sairastelun, varsinkin mahataudin, aikaan kiroan miksi olen ikinä halunnut yhtään lasta. Tuo on onneksi ohimenevä vaihe, tämä äiti vaan hysterisoi kun joku alkaa ykään, heh. Oikeasti en koe että tämä on sen rankempaa kuin niillä joilla on esimerkisi se kolme lasta. Siinähän nuo leikkivät keskenään ja pitävät toisilleen seuraa. Sotkua tulee, mutta ompahan monta siivoojaa. Apua saa esimerkiksi pesukoneen tyhjäämiseen tai pyykin ripustamiseen, pientä palkkaa vastaan tietysti tai ihan ilmankin (jos oikein innostuvat). No silloin on kieltämättä rankkaa jos kaikilla on huono päivä. Rankkuus voi iskeä siinä vaiheessa kun joskus palaan työelämään ja alkaa ne ruuhkavuodet.

Ei sinusta ikinä uskoisi että sulla on viisi lasta, kun olet noin pieni. Et näytä viiden lapsen äidiltä. En tiedä millainen sen ison perheen äidin sitten pitäisi olla. Voiko sen muka nähdä ihmisestä ulospäin, kuinka monta lasta hänellä on? Muistan kun Hugo syntyi ja kätilöopiskelija tuli huoneeseen ja alkoi neuvomaan miten vaippa vaihdetaan. Kysyi siinä hetken opetettuaan että niin tämä oli sinun ensimmäinen ja kun vastasin että viides, niin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Siihen loppui neuvominen, heh. Ei tainnut vain kiireessä keretä kurkkaamaan tiedoistani, oliko minulla ennestään lapsia. Pahoitteli kovasti ja koitin vakuutella ettei se haittaa yhtään, eikä kyllä haitannutkaan.

No mutta miltä sen viiden lapsen äidin sitten kuuluisi näyttää? Itse olen tuota pohtinut ja tiedän muutaman joilla on monta lasta. He eivät ole sen näköisiä etteivät huolehtisi itsestään, eivät näytä räjähtäneiltä tai ole sen näköisiä, kuin eivät olisi nukkuneet tai liikkuneet vuosiin. Silmäpussit eivät yltä polviin asti lukemattomien valvottujen öiden vuoksi. Äidit eivät ole kotona jatkuvasti lieden äärellä kyhäämässä perheelle ruokaa huivi päässä, vaatteet täynnä ruuan roiskeita. Tai omista lukemattoman paljon ryppyjä ikäisekseen. Eikä jokainen kanna mukanaan joikaisesta raskaudesta jääneitä "ylimääräisiä kiloja". He eivät ole ns. ikäloppuja, harmaita hiuksia omaavia, hermoheikkoja tai kaljuuntuneita, hih. He ovat mielestäni ihan normaaleja äitejä.

Kuulen myös siitä kuinka minulla ei varmasti ole enää ollenkaan omaa aikaa. No se riippuu siitä miten paljon sitä kukakin tarvitsee ja mitä sillä ajalla tekee. Minua ei pahemmin kiinnosta viihteellä käyminen. Viimeksi kävin juhlimassa synttäreitäni toukokuussa 2014 ja silloinkaan se juominen ei kiinnostanut. Muutaman join ja se riitti. Tarvitsen kyllä omaa aikaa ihan joka päivä. Riittää kun pääsen lenkille, käymään kaupassa tai lajittelemaan pyykkiä. Ostosreissu ystävän kanssa tai illalla lasten mentyä nukkumaan menen sohvan nurkkaan läppärin kanssa, riittää se minulle oikein hyvin. Kuulostaako tylsältä? Minä en vaan juuri tällä hetkellä kaipaa muuta, vaan tämä riittää hyvin.

Tuntuu että monella on jokin käsitys siitä, millaisia suuren perheen äidit ovat. Me ollaan ainakin niin monta kertaa kohdattu uskontoon liittyviä kysymyksiä, että välillä ne oikein turhauttaa. Edelleenkin me vain (tai enemmän minä ja olen sitten saanut miehen hyväksynnän) toivoimme suurta perhettä. En ole pullantuoksuinen äiti, sillä leivon pullaa harvoin. Oikeastaan leivon vain syntymäpäiville. En omista loputtoman pitkää pinnaa tai siedä kotona turhaa huutamista. Meteliähän meillä piisaa, mutta minulla on vielä kuulo tallella, heh. Muistini toimii oikeastaan kaikessa, mikä koskee lapsiani, muuten se on tällä hetkellä, noh aika heikko, kiitos imetyksen.. Olen hyvä järjestelemään asioita ja pyrin pitämään kiinni aikatauluista. En siis ole aina myöhässä, vaan koitan järjestää niin että olen sovittuun aikaan paikalla.

Itse en näe suuren perheen äitiä sen erilaisempana kuin sitä äitiä jolla on esimerkiksi kaksi tai kolme lasta. Tai sitten olen vaan niin kasvanut lasten tulon myötä ja tottunut tähän tilanteeseen, etten itse pahemmin huomaa muutosta. Nyt kuulisin mielelläni, millaisena sinä näet suuren perheen äidin?