Kaksplus.fi

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Maistaa pitää...




...mutta ei ole pakko syödä kokonaan. Näin toimitaan meillä kotona. Kaikki ei voi tykätä kaikesta ja osalle toisen lemppari voi olla toiselle inhokki. Muistan niin elävästi kuinka hoidossa pakotettiin syömään siskonmakkarasoppaa. Oksennus kurkussa ja vedet silmissä koitin saada sen alas. Ja koko lautasellinen piti syödä. En muista tarkalleen minkä ikäinen olin, mutta alle eskari-ikäinen kuitenkin. Ja vielä päälle kolmekymppisenä muistan sen vieläkin niin hyvin. En todellakaan ole syönyt sen jälkeen siskonmakkarasoppaa enkä tule syömään. 

Toinen mistä on jäänyt elinikäinen kammo on vesimeloni. Meillä oli esikoulussa monesti välipalalla vesimelonia kulhossa. Muistan kuinka jouduin joka kerta maistamisen jälkeen syömään koko kipollisen. Kuinka yksi ope istui pöydässä vahtimassa että söin ihan kaiken. Oksennus kurkussa koitin tunkea pala kerrallaan suuhun jotain mitä inhosin. Muistan kuinka kammosin niitä päiviä kun välipalalla oli melonia. Voitte varmasti arvata lopputuloksen. Elinikäinen yökötys vesimelonia kohtaan oli syntynyt. Salaateista nypin ne pois tai skippaan koko salaatin. Välillä maistan mutta yökkörefleksi iskee heti.

Nuo kaksi tilannetta on jäänyt niin elävästi mieleen, etten todellakaan halua koskaan lasten kokevan samaa. Siksi meillä on sääntönä, että kaikkea uutta maistetaan mutta ei todellakaan pakoteta syömään. Pakottamalla ei saa hyvää tulosta aikaan, enkä kyllä usko että nykypäivänä monikaan enää harrastaa tuota. Tai ainakin toivon niin.

Meillä onneksi lapset suostuvat helposti maistamaan uusia juttuja ja toivon että heillä säilyy yhtä avoin asenne kaikkea uutta kohtaan. Joskus käynyt niinkin, että ekoilla kerroilla jotakin uutta on inhottu, mutta myöhemmin se onkin ollut ihan lempparia. Vesimeloni on lasten suosikki ja olen koittanut jättää oman ällötykseni sivummalle. Olen jopa välillä maistanut ihan pikkuisen palan, jotta olisin esimerkkinä. Oksennus nousee edelleen kurkkuun ja tänään aamupalalla kun lapset söivät melonia en maistanut. Pelkkä haju otti nenään.

Onko sinut pakotettu pienenä syömään jotakin, mitä et olisi halunnut?


torstai 7. heinäkuuta 2016

Vauva nukkuu äiti ei




Tiedättekö sen tunteen kun alkaa väsyttää seitsemän kahdeksan maissa illalla ihan järkyttävästi? Sohvalle ei kerkeä kuitenkaan makoilemaan kun on ties mitä hommaa, kuten iltapalaa, siivoamista, pesulle menoa, hampaiden pesua, iltasatua, imetystä ja nukkumaan laittamista. Sen jälkeen pitää vielä itse raahautua suihkuun. Vihdoin kun kaikki lapset tuhisee ja voisit itse kaatua sänkyyn niin väsy on tiessään, eikä sitä näy sen jälkeen enää moneen tuntiin.

Valvominen alkoi Hugon odotusaikana. Illalla ja yöllä ei enää uni tullut ja järjestäen valvoin ainakin sinne kahteen yöllä, joskus pidempäänkin. No sama meno on jatkunut siitä asti. Yöunia kertyy yössä neljästä kuuteen tuntiin, joka on kyllä aivan liian vähän. Mutta kun uni ei vain tule. Välillä nousen yöllä antamaan Hugolle tuttia tai muuten vain lohduttamaan.  Minä en ole ihminen joka menisi sänkyyn vain makaamaan ja odottaisi unen tulemista. Se aiheuttaa vain kyljen kääntämistä ja lopulta turhautumisen siihen kun ei vain väsytä. Jos menen sänkyyn aikaisemmin niin luen usein puhelimella blogeja tai surffailen nettikaupoissa. Joo tämä ei ole hyvä juttu ollenkaan, mutta onko sitten parempi istua sohvalla katsomassa telkkaria. Kirjojen luku taas voisi olla parempi vaihtoehto televisiolle, mutta ei oikein ole se mun juttu. Lehtiä tosin joskus lueskelen, sen tavan voisi koittaa ottaa tavaksi.

Kun sitten huomaan, että hieman alkaa väsy hiipiä silmään painun heti sänkyyn ja uni tulee kyllä hetkessä. Siinä ei enää pahemmin kylkeä käännellä. Ainoa huono puoli on se, että aamu tulee ihan liian aikaisin joka ikinen kerta. Hugo herättelee ennen kuutta ja viimeistään kasilta ollaan jo aamupesuilla. On siinä hetken silmät aivan ristissä, mutta yllättävän nopeasti sitä piristyy. Arvatkaa vaan ottaako hieman päähän, kun vauva antaisi äidin nukkua ja silti kukun täällä pitkälle yöhön ja olen aamulla varmaan yhtä väsynyt, kuin silloin kun Hugo heräili monta kertaa yössä. Tosi on kuitenkin se, että ei tällä menolla enää kauan tule jaksamaan. Olisi pakko saada nukuttua se tunti tai pari enemmän. Kerrytän pian huomaamattani itselleni valtavan univelan ja se ei todellakaan ole tässä tarkoitus.

No mitä sitten puuhailen kun muut on jo nukkumassa? Saatan siivoilla, tyhjätä ja täyttää astianpesukonetta, viikata pyykkiä, katsella valokuvia, täyttää vauvakirjaa, tehdä kyykkyjä ja vatsalihaksia, katsella nettikauppojen tarjontaa tai sitten kirjoittelen blogiini postauksia ja lueskelen muiden blogeja sekä litkin samalla vettä. Jos on tiedossa kakkujuttuja niin sitten teen koristeita. Sellaista pientä puuhastelua. Eräs ilta meinasin värjätä nuo järkyt hiukseni, mutten vielä kerennyt. Se pitää kyllä tehdä joku ilta, heh.

Sekaan on onneksi mahtunut muutamat aamut kun ollaan nukuttu ysiin asti ja ero on huomattava. Jos taas saisin  nukkua niin pitkään kuin haluan niin tuloksena on armoton pääkipu. En tiedä mistä se johtuu, mutta liian pitkät unet ei ole koskaan sopinut minulle. Päivä menee vallan pilalle ja kiukuttelen kuin meidän kolmevuotias. Joten pitäisi löytää itselle se sopiva ,määrä unta. Ehkä se voisi olla jotain seitsemän ja kahdeksan tunnin väliltä. Mietin, että jos ottaisin tavoitteeksi päästä nukkumaan aina asteittain hieman aikaisemmin. Jos oma kroppa tottuisi hiljalleen siihen. Ehkä jo kesän loppuun mennessä voisin päästä nukkumaan puoliltaöin.


Henkariarvonnan voittaja on selvillä ja olen laittanut hänelle jo s-postia. Paljon onnea Minna N! Kiitos paljon kaikille osallistujille.


perjantai 1. heinäkuuta 2016

Nyt pistää äiti




Meillä on nyt alkanut ihan uudet kujeet joka torstai. Tähän asti olemme käyneet aina neuvolassa ottamassa Lumille reumalääkkeen pistoksena. Viime viikolla tilanne sitten muuttui ja arvatkaa mitä, nyt pistää äiti. Mainitsinkin tästä kun kirjoitin polikuulumiset viimeksi, mutta kävimme ensin neuvolassa pistämässä vanhat lääkkeet, jonka jälkeen aloitimme pistämisen kotona. No miten se on mennyt? Miltä tuntuu pistää omaa lasta?

Viikko sitten oli ensimmäinen kerta ja se oli suoraan sanottuna ihan kaamea. Mietin jo oikeasti, että teinkö ihan väärän valinnan kun edes aloimme tähän. Voisin hieman kertoa miten se ensimmäinen kerta sujui. Meillä on siis käytössä Metoject Pen. Se on siis ns kynä jonka sisällä on valmiina oikea annostus lääkettä ja se on erittäin helppo pistää. Mutta koska Lumi on luonteeltaan arka ja jännittää hurjasti uusia tilanteita, ei ensimmäinen kerta sujunut todellakaan ongelmitta.

Alussa Lumi oli ihan suostuvainen, sitten alkoikin hokea, ettei varmasti ota housuja pois. Tuo kun pistetään joko vatsaan tai reiteen ja meillä se on reisi. Lopulta sain tytön suostuteltua ja näytin vielä miten homma toimii. Lumia jännitti mutta hän oli rauhallinen. Kun sitten putsasin pistoskohtaa iski tytölle paniikki. Hän alkoi potkia ja sätkiä, eikä lopettanut millään. Meni pitkä tovi, että sain Lumin rauhoittumaan. Käytiin asia uudestaan läpi ja sanoin että kun äiti ottaa korkin kynästä pois, on lääke laitettava heti.

Kun Lumi oli rauhoittunut aloitettiin alusta. Puhdistus sujui hyvin ja hän oli rauhallinen. Otin kynän käteen ja poistin korkin, jolloin...paniikki!! Sama hysterisointi alkoi alusta ja en saanut mitään yhteyttä Lumiin. Korkki oli jo irti ja lääke oli laitettava. Katsoin tyttöä silmiin ja sanoin napakasti äiti pistää nyt. Kun piikistä kuului naps ja aloin laskea viiteen loppui Lumin huuto kuin seinään. Ei mitään panikointia ja kaikki oli hyvin.

Kävimme tilanteen Lumin kanssa kolmeen kertaan läpi. Kerroin miksi lääke oli laitettava heti. Kun kysyin Lumilta sattuiko piikki hän sanoi hieman nauraen, että ei. Kun kysyin että jännittikö, vastasi hän että paljon. Kokemus oli uusi ja muutenkin Lumi on oikea jännittäjä, niin oli tämä jo hieman odotettavissa, mutta että tässä mittakaavassa. Palkinnoksi hän sai jäätelöä ja paljon halauksia.



Tällä viikolla oli edessä toinen pistoskerta kotona. Kävimme tilanteen aamulla läpi ja muistelimme viimekerrasta lähinnä sitä, kuinka hyvin itse pistäminen lopulta sujui. Lumi sanoi, että ei se edes sattunut. Kun J tuli töistä ja pahoinvointilääkkeen annosta oli reilu tunti, niin menime pistämään. Ja arvatkaa. Tyttö antoi pistää niin hienosti, ilman mitään ongelmaa. Lopuksi hän sanoi naurahtaen, että tämä oli niin helppoa, eikä tuntunut edes mitään. Arvatkaa jäikö meille kaikille niin hyvä mieli. 

Koska Lumi tiesi nyt mitä odottaa, oli toinen kerta paljon helpompi. Täytyy myös todeta, että tämä kerta oli huomattavasti helpompi myös äidille. Ei se nimittäin ole mukava pistää omaa lasta, varsinkin silloin kun toinen on selvästi sitä vastaan. Onneksi tuo kynä on kuitenkin niin helppo käyttää. Uskon että tämä oli meidän kohdalla oikea aika aloittaa itse pistäminen. Lumi on alkuviikosta asti valmistellut itseään tätä päivää varten, mutta on suhtautunut asiaan kuitenkin hyvin. Jos olisimme aloittaneet pistämisen aikaisemmin olisi Lumi kehittänyt tästä itselleen kaamean stressin.

Kotona pistäminen on kyllä helpottanut hirveästi. Sillä ei tarvitse pakata koko sakkia autoon, ajaa neuvolaan ja katsoa kun lapset on siellä oikeasti kuin kotonaan. Ollaan neuvottu sijaistakin mistä löytyy mitäkin, hih. Hieman haikeahan se oli kun enää ei ole tiedossa joka viikkoisia höpinöitä ihanan neuvolatädin kanssa. Mutta onhan tämä näin mukavampi. Foolihapon ottaminen neljän tunnin kuluttua pistoksesta tuottaa vieläkin välillä ongelmia. Nyt se on mennyt pitkän ajan alas kaakaoon sekoitettuna, mutta voi olla että pian joudumme (jälleen) koittamaan uutta kikkaa. Sen verran tökkii sen kaakaon juominen ja oksennuskin taitaa välillä käydä kurkussa asti. 

Turvaverikokeet alkaa lähestyä. Ne ovat onneksi sujuneet nykyisin niin hyvin, joten siellä tuskin mitään ongelmia. Ihana labratäti on alusta asti laittanut jonkin kivan kuviolaastarin sen tylsän valkoisen teippi paperitaitoksen päälle ja mukaan on saanut tarran tai pari.

Nyt vaan toivotaan että nämä pistämiset jatkuvat kotona yhtä hyvään malliin kuin tämä viimeisin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...