Kaksplus.fi

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Vesirokko iski jälleen



Maanantaina tuli kuluneeksi tasan kaksi viikkoa siitä kun Lumille nousi ensimmäiset rakkulat. Tuona päivänä bongasin Matiaksen masusta yhden pikkiriikkisen näpyn, illasta se alkoi kohota ja arvattiin heti miehen kanssa että nyt se vesirokko iski jälleen, tällä kertaa "uhrina" vain eri tyyppi. Tiistai aamuna sängystä kömpi pari näppylää omistava poika ja iltaan mennessä niitä oli tullut huima määrä lisää. Ne olivat aivan erilaisia mitä Lumilla, mutta koska Matiaksen rokkoa ei mitenkään estellä, niin luonnollisesti niitä on  aikas paljon.

Yöllä poikaa kutitti kovasti, joten laitoimme aiemmin apteekistani ostamaa Bepanthol-rasvaa, joka ainakin Lumin kohdalla toimi hyvin. Aamulla sängystä nousi niin pilkullinen poika, että kyllä vähän jopa säikähdin. Näppyjä on nimittäin paljon, toki olen netissä nähnyt kuvia pahemmistakin tapauksista, mutta kun näpyt ovat vallanneet oman lapsen, niin kyllä se näky järkytti.

Näppyjä on eniten päänahassa, kasvoissa, kaulalla, selässä sekä vatsalla. Lisäksi näppyjä löytyy silmäluomista, suusta, korvista, kämmenistä, käsivarsista ja jaloista. Tuntuu että niitä on ihan joka puolella, mutta etenkin kasvoissa on todella ikäviä. Onneksi ne kuulemma eivät ole kipeitä, mutta kutina on todella ilkeää.


Matias on niin älyttömän reipas. Näen että häntä kutittaa kovin, mutta reippaasti hän kävelee heti rasvapurkin luokse ja levittää rasvaa kutiavaan paikkaa. Illalla hän oli hieman viileässä suihkussa jonka jälkeen rasvasin pojan kokonaan tuolla viilentävällä rasvalla. Koska suussakin on muutama näppylä, on syöminen jäänyt nyt hieman vähemmälle. Jätski sentään meni alas, hih.

Matiasta hieman harmittaa kun nämä hienot kelit menee hieman ohi. Luin nimittäin että auringolle altistuminen voi aiheuttaa lisää ärsytystä ja ainakin nyt kun nuo näpyt ovat pahimmillaan saa poika olla ulkona vain lyhyitä aikoja. Onneksi näitä lämpöisiä kelejä on vielä paljon edessä (ainakin toivon niin). Nyt koitetaan vain selättää tämä tauti mahdollisimman nopeasti.


Tässä nyt sitten jännään kuka mahtaa olla seuraava. Kauhulla odotan jo noiden kahden pienimmän rokkoa, varsinkin jos se iskee voimakkaana. Tai tuleeko tämä Iidaan joka on saanut rokotteen. Samalla kuitenkin toivon että iskisi nyt mahdollisimman pian, sillä jos tässä vielä kolme sairastuu ja välit aina tämän kaksi viikkoa, niin ollaan jo pitkällä kesää ennen kuin tämä tauti on ohi.

23 kommenttia:

  1. Voi ei, toivottavasti ei nyt ihan puolta kesää menisi rokkoillessa :/ Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      No sitä todellakin toivotaan. Tulisi nyt loput heti perään niin pääsisi tästä eroon.

      Poista
  2. Tosi kurjaa kun tuntuu kiertävän jokaisen lapsen :/
    Meillä puhkesi viime keväänä Latvian reissua edeltävänä yönä ja nosti korkean kuumeenkin vielä. Mutta tuossa sanoit että ei saisi altistaa auringolle niin meiän reissulla Helmi viiletti mekossa ja se auringon valo+järvi/meriveden yhdistelmä auttoi kutinaan ja näppylät supistui ihan pieniksi eikä kutissut niin pahasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta tulis nyt heti kerrasta kaikille niin olisi sitten sairastettu.
      Netissä tosiaan luki että pitäisi välttää, mutta tiedä sitten. :) Poika tosin on osittain niin vesikelloilla, että luulisi ettei tuo kuuma aurinko nyt tee kovin hyvää. Parin päivän päästä pääsee taas viipottamaan kunnolla. :)

      Poista
  3. Tosi harmillista että ette päässeet näppylöistä eroon! <3 Voimahali äidillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina.♡
      Luultavammin nyt tulee kaikille, tahti vaan voisi olla nopeampi.

      Poista
  4. Voi pientä. Todella pahan näköinen. :(
    Itselläni oli aikoinan melko vähän näppyjä. Rasvata en antanut. Muutama monttu eli arpi jäi.
    Oletko sinä itse sairastanut vesirokon, entä miehesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppyjä on kyllä ihan tuhoton määrä. :/ Matias onneksi antaa rasvata ja ei kuulemma ole kipeitä. Ja rasva auttaa onneksi hyvin kutinaan. :)
      Onneksi siellä on selvitty vähillä näpyillä. :)
      Juu molemmat ollaan sairastettu. Minä vauvana ja mieheni myös pienenä.

      Poista
  5. Tsemppiä teille! Luulisi ettei enää kahta viikkoa uusiin tartuntoihin mene vaan olisi tarttunut muihin jo nopeammin. Meillä neljästä lapsesta kolme on jo taudin sairastanut. Nuorin (kesällä 3 täyttävä) ei vielä. Itse sairastuin vesirokon lukiossa ja oli kauhea tauti. Olinkin ajatellut, että jos omat eivät pienenä sairasta vesirokkoa, niin sitten rokotetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna.♡
      Tänä aamuna löysin ekat rakkulat meidän Ainosta. Eli toivoa on että nyt tarttuu muihinkin nopeasti.
      On kuulemma sitä kamalampi mitä vanhempi on. :/
      Meidän Lumilla oli tuo rokote ja samoin Iidalla. Nyt nähdään suojaako rokote Iidan, Lumia se ei suojannut.

      Poista
  6. Voi eikä, tsemppiä pikku-potilaan kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nadja.♡ Nyt heitä on kaksi, kun Ainolle puhkesi ekat näpyt.

      Poista
    2. Oi sekin vielä :/ No toisaalta menee kaksi kerralla, jos pitää tuosta jotain positivista löytää <3

      Poista
    3. Juu kaikki kerralla nyt vaan niin ei veny tämä sairastelu ihan mahdottomuuksiin. :)

      Poista
  7. Voi että, onpas nyt kurjaa kun tuli seuraavallekkin! Tsemppiä<3
    Meillä oli Nooalla pari vuotta sitten niin pahana tuo vesirokko,että sillä oli KOKO selkä näpyissä,siis naamassa ei ollut kuin muutama, mutta selkä ja vatta oli ihan täynnä näppyjä, nihin kun laittoi rasvaa,niin ne ihan hohkas kuumuutta kymmenen sentin päähän. Meillä auttoi parhaiten se apteekin oma vesirokko voide ja aloe vera-voide. Ja noita levitettiin pahimmillaan kaks kertaa tunnissa. Melkoinen tauti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla, mutta toisaalta hyvä että tuli nyt kun taas parin viikon päästä.
      On tämä kyllä aikamoinen. Matias on kauttaaltaan noiden peitossa, Ainolla paljon vähemmän, tosin tilanne voi olla eri huomenna.
      Meinasin ostaa ihan sitä vesirokkorasvaa, mutta kehuivat tätä hyväksi ja se on onneksi tuntunut auttavan. :)

      Poista
  8. Aijai kun näyttää tukalalle! :(
    Pikaista paranemista, toivotaan ettei teillä mene koko kevät/kesä vesirokkoa häädellessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa kuvissa ei näy kuinka paljon niitä todellisuudessa onkaan. Livenä poika on ihan niiden peitossa. :/
      Kiitos.♡ Toivotaan että menee äkkiä ohi.

      Poista
  9. Tsemppiä, toivottavasti menee nopeasti ohi. Se pitänee paikkansa että nuorena vesirokko on kuitenkin helpompi sairastaa. Itellä on ollu kuudennella luokalla ja se oli jotain ihan järkyttävää. Vaippaikäisen kanssa on ikävä kun meillä ainakin muinoin tuli tytölle vesirokkonäppyjä paljon just vaippa-alueelle, onneksi oli muuten silloin niin pieni ettei osannut vielä raapia vaikka olo oli varmasti kurja. Meillä oli apteekin sellainen viilentävä vaahto käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna.♡
      Onneksi noille tuli nyt, nyt kun on kuullut että on vanhempana niin kaamea.
      Saa nähdä miten iskee Hugolle, että tuleeko juuri vaippa-alueelle.
      Katselin noita vesirokkovoiteita apteekissa mutta suosittelivat tuota Bepantholia. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...