Kaksplus.fi

maanantai 30. toukokuuta 2016

Lapset leipoo



Meidän Iida on käynyt koulun järjestämässä kokkikerhossa kerran viikossa ja on tykännyt siitä todella paljon. Ihanaa kun tämmöisiä kerhoja järjestetään. Kerhossa on leivottu sekä tehty ruokaa ja tämän myötä Iida on tykännyt kotonakin osallistua enemmän ruuan laittamiseen. Ja tottakai kun yksi auttaa niin pian on monta pientä apuria auttamassa. Lapset halusivatkin leipoa kauralastuja ja niinpä neljä isointa ryhtyi tuumasta toimeen ja äidin valvovan silmän alla valmistivat herkullisia keksejä. Keittivät vielä kahvia ja pyysivät mummun ja papan herkuttelemaan.

Minusta on ihana kun pienillä riittää intoa ja he ovat saaneet olla paljon auttamassa minuakin kun leivon tai teen ruokaa. Ainesten mittaaminen ja sekoittaminen on jännää puuhaa, pulla- tai sämpylätaikinan vaivaaminen ja siitä eri muotojen valmistaminen hauskaa. Mutta parasta taitaa olla se maistelu ihan joka välissä, varsinkin sitten kun on oikeasti valmista. 

Nämä lasten valmistamat kauralastut syntyvät kyllä hetkessä ja ovat oikein maistuvia. Niinpä ajattelin rustata ohjeen tänne, jos joku muu innostuu kokkailemaan pienten apureiden kanssa.




1. Mittaa kulhoon kaurahiutaleet, leivinjauhe, vehnäjauhot sekä sokeri. Sekoita keskenään.
2. Mittaa rasva kattilaan ja sulata se. Kun rasva on sulanut nosta kattila pois liedeltä.
3. Kaada aiemmin sekoittamasi ainekset kattilaan ja sekoita.
4. Lisää lopuksi muna ja sekoita vielä hyvin.
5. Nostele taikinasta teelusikalla pieniä nokareita pellille leivinpaperin päälle.
6. Jätä nokareiden välille n. 10cm tila.
7. Paista 200 asteisessa uunissa noin 5 min.
8. Anna jäähtyä hetki ennen kuin siirrät keksit pelliltä lautaselle.
9. Herkuttele.
Nämä ovat kyllä todella nopea ja helppo tehdä. Lapsilla oli kivaa ja mikä parasta, keksit myös maistuivat oikein hyvältä.

 Tykkääkö teidän lapset leipoa tai auttaa ruoanlaitossa?


16 kommenttia:

  1. Nam, nyt tekee mieli kauralastuja!

    Meillä lapset tykkäävät auttaa kokkailussa ja leipomisessa. Juurikin ainesten mittaaminen, sekoittaminen, munien laskeminen yms ovat mieluista puuhaa. Senni on innostunut viimeaikoina vihannesten pilkkomisesta, kummasti uppoavat neidille paprikat ja kaikki kun on saanut itse pilkkoa. :D
    Myös tiskaamisesta pienempi neiti pitää, silloin vettä on kyllä vähän kaikkialla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä hyviä. :)
      Parhaiten maistuu kun pääsee itse tekemään. :) Ja tuo tiskaaminen on meidän Lumin lemppari juttu. Hän haluaa aina tiskata kattiloita. Ja kyllä sitä vettä löytyy vähän joka puolelta. :D

      Poista
  2. Kauralastut on ihan parhaita kahvikeksejä :P

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva juttu että lapset tykkää kokata! :) Tärkeitä taitoja tulevaisuuden varalle ja onhan se hauskaa puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mahtavaa kun löytyy intoa ja sillon pitää antaa tehdäkin. :D

      Poista
  4. Kokkikerho kuulostaa todella kivalta :D Minäkin haluaisin sellaiseen.. hihii.. <3 Meillä lapset ovat innokkaammin mukana keittiössä kuin eräs äiti ehkä tahtoisi - tietty aina silloin kun on kiire niin haluavat olla mukana. :) Mutta kyllä meillä kokkaillaan paljon yhdessä ja etenkin juuri keksien leipominen on ihan parasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva kun tuollaisia kerhoja järjestetään. :)
      Ei muuta kuin kokkikurssille ilmottautumaan. ;)
      Kiva kuulla että sielläkin kokkaillaan yhdessä.♡

      Poista
  5. Nam, maistuis mullekin :D Meillä on aina keittiössä apureita tahtoi tai ei. Aina ei vaan kiireessä jaksaisi, mutta onneksi lapset voi laittaa jaloista pöydän ääreen vaikka salaatin tekoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin keksejä kyhäilemään. :D
      Salaatin tekeminen on lapsille kivaa puuhaa ja meillä ainakin popsivat siinä pilkkoessa sitä samalla. :)

      Poista
  6. Kauralastut on niin nam!! Mekin leivotaan mielellään esikoisen kanssa ja tämmöset helpot ja nopeat sopii hyvin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on. :)
      Nopeet ja helpot on just hyvä valmistaa lasten kanssa. :D

      Poista
  7. Kauralastut! Me leivotaan näitä töissä lasten kanssa melkein kerran kuussa, viikon lapsi saa toivoa tekemisen ja hyvin usein se on leipominen. :D

    Ellu rakastaa leipomista. Muffinejen teossa hänestä on jo ihan oikeaa apua, samoin ainakin kakkujen koristelussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä niin nopea ja helppo tehdä sekä juuri mukavaa puuhaa lapsille. :)
      Kyllä noista pikkuisista alkaa olemaan apua ja Aino rakastaa koristelua. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...