Kaksplus.fi

lauantai 23. tammikuuta 2016

Vielä kilo jäljellä

Se päivä kun Hugo syntyi | 3 päivää synnytyksestä | 3 viikkoa synnytyksestä | 10 viikkoa synnytyksestä | 5kk synnytyksestä

Ihka ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen en ole niin sanotusti panikoinut siitä että kiloista olisi päästävä eroon. Olin tyytyväinen vartalooni heti muutama päivä synnytyksen jälkeen. Olo tuntui "ison" masun jälkeen kevyeltä ja hoikalta. Vaikka näin jälkikäteen katsottuna ei näytäkkään niin hoikalta, miltä tuntui, heh. Mutta se että hyväksyin silloin vartaloni oli minulle uusi juttu ja nautin siitä.

Imetys ei ole oikein koskaan toiminut minulla niin että se auttaisi laihtumaan, sillä yleensä tekee niin paljon mieli kaikkea hyvää, että sillä syömisellä kilot on ja pysyy. Tällä kertaa ne on kuitenkin tippuneet ihan itsestään vaikka lappaan suuhuni päivässä aika paljon leipää ja iltaisin suklaata. Ruokaremontti onkin edessä kunhan imetys loppuu. Nyt juuri tekee kaikkea niin mieli ettei viitsi aloittaa oikein mitään. Se olisi tuhoon tuomittu jo ensimmäisenä päivänä, heh. 

Synnytyksestä on nyt viisi kuukautta ja kiloja on jäljellä lähtöpainoon kilo. Wuhuu, yleensä tässä vaiheessa niitä on ollut ainakin se viisi. Olen siis erittäin tyytyväinen tämän hetken tilanteeseen. Puntari näyttää nyt 57 kiloa ja oikeastaan se voisi vaikka jäädä siihen. Aikoihin ei ole tullut puntarille noustua, sillä minusta suurempi mittari on se miltä itsestä tuntuu kuin se mitä vaaka näyttää. 


Seuraava tavoite on kiinteyttää, sillä ongelmakohtana on lantio sekä rinnan alusta. jossa on sitä ylimääräistä. Tuo rinnan alunen on ollut "ongelma" jo Lumin syntymästä, eikä meinaa palautua vaikka mitä tekisi. Samoin lantiolla saattaa näkyä muutamat syömäni suklaalevyt, heh. Jos siis jättäisin niiden syömisen voisi tuloksiakin syntyä, mutta valitsen tällä hetkellä sen suklaan. Vatsoja en ole alkanut tekemään kuin niin, että koitan muistaa pitää korsettia koko ajan pienessä jännityksessä. Kunhan uskon vatsojen kestävän niin aloitetaan vatsat hiljalleen.

Tavoitteena ei ole se vartalo joka se oli ennen yhtäkään raskautta. Enää leveä lantioni ei niin pistä silmään, vaan se on osa minua ja kyllä nyt saa olla jotain täytettäkin luiden päällä kuin pelkkä nahka. Ennen mitään raskauksia painoin 52-53 ja se oli tällaiselle 172cm pitkälle jo aika vähän. Oma käsitykseni vartalosta on nyt siis erilainen kuin reilut 10 vuotta sitten. Kyllä kehoni saa jo kertoa tarinaa siitä että se on kantanut sisällään viimeisille viikoille asti viisi lasta lyhyessä ajassa. Olen tyytyväinen.

Muistakaa käydä osallistumassa arvontaan jos ette ole vielä sitä tehneet. Tämä ja huominen päivä aikaa. Arvontaan pääset t ä s t ä.

28 kommenttia:

  1. Olisin onnellinen, jos näyttäisin tuolta, vaikka mulla ei edes ole lapsia. Itellä mitat 172/72. ;) Upean näköinen siis olet, eikä sinua ikimaailmassa uskoisi viiden lapsen äidiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina.♥
      Olen kyllä positiivisesti yllättynyt että kilot on nyt lähteneet hyvin. :)

      Poista
  2. Hyvin olet palautunut ja tärkeintä on miltä ittestä tuntuu. :)
    Itsellä imetys on kyllä toiminut erittäin hyvänä laihdutuskeinona ja vaikka Hipusta keräsinkin järkyttävän määrän läskiä niin kaikki+muutama extrakilo suli muutamassa kuukaudessa. Nyt olisi vielä viitisen kiloa ja kiinteytystä jäljellä ennen kesää. Katotaan kuinka käy! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Mä en tajuu miks se ei mulla oo tehonnut, tai sit se johtuu siitä kun juuri tekee kaikkea niin mieli. Nyt kuitenkin tippunut paremmin kuin edellisistä. Kääk, mistä sä muka enää sen viis tiputat? Se kiinteytyminen on se seuraava juttu. :)

      Poista
    2. Kyllä tätä kuulee riittää! :D :D Ei auta pelkkä lihaskunto vielä täällä. Ehkä joku päivä. :)

      Poista
    3. Itsehän sen aina parhaiten näkee mistä haluais vielä tiputtaa. :)

      Poista
  3. Siis W A U. Mä en puhu sulle enää.
    Vihreänä kateudesta. Mulla on vielä niin paljon kiloja, etten halua edes puhua siitä. Okei, virallisia raskauskiloja on "enää" 4, mutta sen lisäksi saisi lähteä viel' 4 kg eli yhteensä 8. Ehkä joskus kun lopetan tän herkuttelun..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      No ei siellä enää mitään mahdotonta ole jäljellä, hiljalleen hyvä tulee. :) Mä kans ootan koska tää herkuttelu loppuu. Itseni tuntien ei varmaan koskaan. :D

      Poista
  4. oho, oot kyllä ihan huippu hyvin palautunut!!! Ihana, että oot ollut tyytyväinen kroppaas, olispa useampi. Mä kuulun myös tuohon kategoriaan joilla imetys ei oo kyllä toiminut millään lailla laihduttavana juttuna. TAI sitten se on just se kaikki mitä syö kun imettää=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla.♥
      Ai sielläkin sama.:) Mä kyllä syön ihan mitä sattuu ja milloin sattuu, ehkä siks ne ei niin äkkiä oo lähtenyt. Nyt kyllä tippunut kivasti, tosin painokin nousi vähemmän kuin edellisistä. :)

      Poista
  5. Sä olet palautunut tosi hyvin! Mullakin paino palasi lähtöpainoon noin samassa ajassa. En suuremmin stressannut asiasta, kun paino tuntui painuvan alaspäin pikkuhiljaa itsestään. Asia hoitui paljon kepeämmin kuin ennakkoon pelkäsin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni.♥
      Hienosti siis palauduttu sielläkin. Mulla ei ennen oo laskenut näin hyvin ja silloin oon siitä ottanut ressiä. Nyt kun asenne on ollut eri niin on tullut vaan niitä positiivisia yllätyksiä. :)

      Poista
  6. vau, oon kade!!! =) tuolla kropalla viisi muksua pyöräytetty, en usko =) =) Itselle meinaa kriisiä pukata jo nyt, rv 22 menossa ja jotenkin en ole sinut tämän muuttuvan kropan kanssa ja odotan vaan toukokuuta että saisin oman kroppani taas takaisin. hassua vaikka tämä koettu jo kolme kertaa, nyt neljäs lapsi tulossa ja kummastuttaa nämä mietteet =) mutta ihana nähdä että kyllä se minunkin kroppani vielä palautuu ja antaa toivoa kun näkee noin hyvin palautuneen äidin =) =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Itse olen huomannut että se mieli voi olla niin erilainen joka raskaudessa. Lumin kohdalla mua ahdisti painon nouseminen ja turvotuksia oli aivan järkysti. Sitten taas toisessa raskaudessa olen tuskin edes noteerannut painoa. Raskaana olemista olen silti kuitenkin aina rakastanut ja etenkin sitä pyöristyvää masua, vaikka välillä se oikein turvonnut kroppa ärsytti (Lumin odotuksessa). Onnea kovasti sinne odotukseen.♥

      Poista
  7. Siis sä oot mun silmiin aivan huippu kunnossa! Näytät siltä kuin et olisi koskaan synnyttänytkään :D Huikeemimmi <3

    VastaaPoista
  8. Tosi hyvältä näyttää :) Mullakin tavoitteena kiinteyttää ja pistää ruokaremontti. Mutta ehkä ensi viikolla :'D aina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Heh, täällä sama, tosin nyt ootan suosilla sinne kun imetys loppuu. :)

      Poista
  9. Vauu!! No ei tosiaan haittaa jos yks kilo jää tiputtamatta tai vaikka tulis pari lisääkin:D
    Upee mimmi oot <3

    VastaaPoista
  10. Oletpa palautunut upeasti :) se on kyllä helpottava tunne kun palautuu helposti :)

    VastaaPoista
  11. Hyvältä näyttää! Ei kyllä heti uskoisi, että sulla on viisi lasta :) Musta tuntuu, että tämä yksikin raskaus ja synnytys on mulla muuttanut suhtautumista omaan kroppaan paljon rennommaksi ja hyväksyvämmäksi, äidiksi tultua vartalolle tuli uusi tärkeä tehtävä joka imetyksen myötä jatkuu edelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi.♥
      Nyt palautuminen on tapahtunut nopeasti ja olen suhtautunut vartalooni nyt huomattavasti rennommin kuin yleensä. Onhan kroppa tehnyt aika työn. Ihana juttu että sielläkin suhtaudutaan rennosti. :)

      Poista
  12. Oi kuinka uskomattoman hyvin oot palautunut! :) itsellä taitaa kummastakin olla kilo tai pari. :/

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...