Kaksplus.fi

lauantai 26. joulukuuta 2015

Vauvan ensimmäinen joulu


Meillä oli pitkästä aikaa hieman erilaisempi joulu, sillä olihan kyseessä Hugon ensimmäinen. Hugoa ei luonnollisesti jännittänyt, mutta äiti halusi tehdä aatosta mahdollisimman ihanan ja rakkauden täyteisen. Hugo olikin aattona erittäin iloinen ja seurasi tarkkana isompien touhuja, jotka kyllä touhottivat ihan koko ajan. Lumi tosin oli rauhallisempi, mutta puolilta päivin hänkin piristyi. 

Käytiin ihastelkemassa kuusta Hugon kanssa moneen kertaan. Poika katsoi sitä suu auki kuola samalla valuen. Tarttui tiukasti oksista kiinni ja katsoi sitten ympärille hieman hämmästyneenä. Mahtoi se tuntua oudolta pienissä käsissä. Napattiin lapsista muutama kuva kun istuivat kuusen edessä ja sitä valoa olisin kyllä kaivannut ja paljon, mutta onpahan nyt edes jotakin ikuistettuna. Pitihän sitä myös tanssia joulumusiikin tahtiin ja välillä löhöttiin sohvalla ja katsottiin ohjelmia, Hugon ottaessa pienet päikkärit.


Hugon ensimmäinen joulu oli lumeton. Ulkona oli pikku pakkanen ja samalla kävi aika kova tuuli. Ilma ei tuntunut yhtään jouluiselta, mutta tonttulakit päähän ja kun jouluruuan tuosu valtasi talon oli heti enemmän joulu fiilis. Meidän ruokailun aikana Hugo leikki osan vieressäni lattialla keskittyen leikkihäkkyräänsä ja loppuajaksi tuli istuskelemaan äidin syliin ja katselmaan että mitäs siellä mussuteltiin.

Hugo nukkui toiset oikein hyvän pituiset päiväunet ja niiltä heräili oikein virkeä ja iloinen poika. Herättyä pääsi heti hetkeksi mummun syliin ja ei kauankaan kun poika pakattiin makuupussiin ja suikkasimme nopeasti naapuriin. Hugolla meni hieman hermo päässä olevaan pipoon, mutta onneksi mummulan puolella oltiin hetkessä. Siellä piti tietysti taas tarkkailla että missä kummassa sitä nyt ollaan.

Pukki oli käynyt sillä välin kun olimme mummulassa syömässä. Lapset ryntäsivät innoissaan katsomaan paketteja ja Hugo ihmetteli nyrkki suussa mitä ihmettä tapahtuu. Pian lattia peittyi lahjapapereista ja pääsimme avaamaan Hugonkin lahjat. Siellä olikin kaikkia ihanuuksia. Hugon kuitenkin yllätti väsy ja hän nukahti mummun syliin.

Olisi toki voinut ottaa kuvat vielä ne paremmat vaatteet päällä, heh. Mutta illalla valo oli jo niin surkea.

Kaiken kaikkiaan Hugon ensimmäinen jouluaatto sujui hyvin. Aika paljon se sisälsi unta ja vielä sitäkin enemmän ihmettelyä ja hämmästelyä. Paljon suukkoja, lämpöisiä sylejä ja halauksia. Ihanaa kun saatiin kaikki rakkaat saman katon alle.

26 kommenttia:

  1. Ihanan rauhallisen kuuloinen teidän joulu ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ♥ vaikka välillä se rauhallisuus oli kaukana, kun isommat kävi vähän kierroksilla. :).

      Poista
  2. Ihana ensimmäinen joulu pikku-Hugolla <3

    VastaaPoista
  3. Niin kauniita ja tunnelmallisia kuvia <3

    VastaaPoista
  4. noi sinun legginsit <3
    ihanan kuuloinen joulu <:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu oli kyllä oikein ihana.♥
      Ja nää legginssit on ihan ehdottomat lempparit. :D

      Poista
  5. Ihana tuo viimenen kuva :) Oletko muuten alkanut sensuroimaan isompia lapsia blogin kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♡
      Kolmea vanhinta kyllä. Heiltä kysyn aina luvan ja sen mukaan mennään. :) Joskus Lumista ja Matiaksesta on myös kasvokuvia näkyvillä.

      Poista
  6. Voi että miten ihanan tunnelmallisia kuvia, tuo ensimmäinen kuva on niin suloinen. Varmasti ollut teillä ihana joulu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo ihmetteli tuota kuusta ja siinä killuvia palloja pitkään.♥ Oli kyllä mukava joulu. :)

      Poista
  7. Niiin ihaia kuvia! Eka aattelin että mun lemppari on eka mutta sitten en osannutkaan päättää. Sulle henkilökohtainen wau tosta varresta ottaen huomioon kuinka pieni vaavi sulla vielä on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugolla riitti kuusessa ihmettelemistä, pyysin sitten Iidan ottamaan meistä kuvia. :) Hih, kiitos Sonja.♥

      Poista
  8. Ihana pienten tonttujen joukko siellä ja Hugon ensimmäinen joulu kuulostaa sujuneen tosi kivasti! :) Täälläkin meni joulu täysin ilman lunta, mutta onneksi sitä joulufiilistä saa tosiaan luotua muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä kaikki niin ihania.♥ Ja joulu sujui mukavasti ja Hugokin oli niin hyvällä tuulella. :)
      On kyllä kurjaa kun sitä lunta ei tullut, kyllä se niin vaan jouluun kuuluisi.

      Poista
  9. Ihana joulu teillä.
    Meidän tyttö oli kovassa kuumeessa, joten joulu meni sairastaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä.♥
      Voi harmi. :/ On kyllä harmillista sairastaa jouluna, mutta eihän noille mitään voi.

      Poista
  10. Ihanan tunnelmallisia kuvia <3:) ja toi keskimmäinen on niin suloinen <3

    VastaaPoista
  11. Teillä on ollut ihanan kuuloinen joulu! Ja niin tunnelmallisia kuvia :)

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...