Kaksplus.fi

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Luukku 20 | Se paras joululahja jonka olen koskaan saanut


Parasta joululahjaa ei tarvitse kauan miettiä. Ei mikään voi mennä tämän edelle ja se paras joululahjani täyttää tänään 5 vuotta. Vuonna 2010 tänä päivänä 20.12. sain syliini pienen pojan ja se on minun parhain joululahjani. Lahja joka ei koskaan unohdu, lahja josta olin enemmän kuin kiitollinen, lahja jolle voi kertoa joka päivä rakastavansa ja lahja jonka kanssa saan viettää ihania hetkiä.

Viisi vuotta sitten oli paljon lunta, yöllä ajaessamme kohti sairaalaa sitä pyrytti oikein urakalla. Ihan erilainen keli kuin nyt on. Muistan kun J sanoi, että onneksi aura on käynyt, kun rytyytimme pikkuista tietä kohti sairaalaa. Perillä ei tarvinnut kauan kärvistellä kun rinnalleni jo nostettiin pieni poika, jolla oli todella kiire maailmaan. Ja se kiire tuntuu jatkuva edelleen. Matiaksella tuntuu vauhtia ja virtaa piisaavan, hih.


Tänään meillä juhlitaan Matiasta. Poika on ihan innoissaan kun nyt saa näyttää koko käden sormilla kuinka vanha hän on. Matias sai tietysti päättää osan mitä synttäreillä tarjotaan ja tietysti myös kakun. Tällä kertaa äidiltä tilattiin kermainen Olaf kakku jonka sisällä sai olla vain pelkkää mansikkaa. No äitihän sitten koitti kyhäillä jonkinmoisen Olafin Hugon päikkäreiden aikaan. Poika tykästyi kakkuun ja se riittää jälleen kerran tälle äidille.

Matias on laskenut päiviä sekä omiin synttäreihinsä että itse jouluaattoon. Toinen saa lahjoja tässä kuussa oikein urakalla. Toisaalta varmasti mukavaa, mutta kurjaa kun kaikki lahjat tulee näin kerralla ja sitten pitää olla taas vuosi ilman. Siksi Matiaksen nimpäivää juhlitaan vähän isommin niin ei sitten tunnu niin pitkältä odottaa omia juhlia.


Ihanat juhlat on nyt juhlittu ja sankari nautti päivästään. Nyt se ikävin osuus edessä, nimittäin jälkisiivous.  Oikein ihanaa sunnuntaita kaikille ja hei, se on enää neljä yötä jouluun. 

22 kommenttia:

  1. Onnea 5 vuotiaalle! :)
    Tosi hieno kakku, sinä se osaat. :)

    VastaaPoista
  2. Mieletön kakku! Tosi ihana! Ja isosti onnea sankarille ♡

    VastaaPoista
  3. Ihana kakku. :) Onnea 5-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  4. Iihana postaus <3 Onnea 5-vuotiaalle ja äidille myös <3 :)

    VastaaPoista
  5. Onnea sankarille :) oot kyllä taitava noiden kakkujen kanssa!

    VastaaPoista
  6. Oi, mitä parhain joululahja!! <3 Onnea pojalle!

    VastaaPoista
  7. onnea sankarille! :) teit taas hienon kakun! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea Matias! Ja kakku on upea, jälleen kerran. :)

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun pääsette juhlimaan joulun alla teidän rakkainta lahjaa ♡ Kaunis kakku, Frozen onkin tänä vuonna varmaan suosituin teema lasten mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin kyllä maailman parhain joululahja.♥
      Kiitos.♥ Niin kyllä taitaa olla, meillä ainakin kovin suosittu tällä hetkellä. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...