Kaksplus.fi

tiistai 19. tammikuuta 2016

Viisi kuukautta


Hugo täytti tänään viisi kuukautta. En voi taas kerran kuin hämmästellä tätä ajan juoksua. Juurihan oli elokuu ja jännitin koska saan pienen syliin ja nyt kauhistelen kun aika kuluu liian nopeaan. Tämä on viimeinen kuukausi kun vauva on iältään lähempänä syntymää kuin vuoden ikää. Sen jälkeen taaperoikä lähenee pikavauhtia ja uusia juttuja opitaan luultavasti nopeaan tahtiin.

Välillä toivon että voisin pysäyttää ajan. Purkittaa vauvan tuoksua, ihastella tuota suloista hampaatonta hymyä loputtomiin, suukotella noita pieniä ja pehmoisia jalkoja sekä herätä tuo pieni käärö kainalosta. Ihan vain hetken pisempään, sillä tosi on se että äidin murunen kasvaa hurjaa vauhtia. Kohta hymyn seasta pilkistää hampaita, jalkoja ei enää suukotella ja kainalosta siirrytään omaan petiin, nyyh. Haimme tänään neuvolasta myös tuoreet mitat jotka ovat 7300g ja 65,2cm. Täysimetyksellä jatketaan.


5kk iässä hän


hymyilee niin että silmät menee sikkuralle

nauraa hekottaa ääneen

nauraa kun sisarukset tulevat hauskuuttamaan

juttelee kovasti ja pitää erilaisia ääniä

kuolaa ja tekee siitä kuplia

syö tuttia mam 0-6kk

ei omista hampaita

tarttuu leikkikaaren leluihin

vie kaiken käteen saamansa suuhun

pitää itseään kädestä kiinni ja ihmettelee että kuka ihme muhun tarttui, heh

on löytänyt omat varpaansa


viihtyy sylissä pystyasennossa

tykkää olla sylissä seisten ja pitää kun vähän hyppyytetään
(toki pitäjä ei anna seistä siinä koko painolla)

viihtyy nyt paremmin lattialla

ei edelleenkään viihdy mahallaan

kääntyy kyljelleen ja möllöttää siinä

vatsalleen kääntyy jos on esimerkiksi äidin kädessä kiinni, eli tarvitsee hieman avitusta

käyttää Liberon koon 3 vaippoja, mieluiten käytössä aina Touch

vaatekoko aika lailla 68cm

rakastaa kylpemistä

saunassa on käyty pienissä lämmöissä ja ai että kuinka kivaa se olikaan

jokaisen peilin kohdalla pysähdytään kurkkimaan keitä siellä on

lempilelut ovat pieni perhonen, riikinkukko ja Sophie kirahvi

vierastaa jonkin verran

on hiljalleen oppinut nukkumaan ulkona vaunuissa

kaukalossa ei viihdy hereillä ollessa

nukkuu lyhyitä pätkiä

nukahtamisessa auttaa harso ja tutti

nukkuu osan yöstä vaunukopassa, joka on nostettu pinnasänkyyn ja lopun äidin kainalossa

on täysimetyksellä

herää syömään yöllä 3-4 kertaa

pulauttelee, mutta vähemmän kuin ennen

iltaisin on jo paremmalla tuulella

on herkkävatsainen ja äidin mietittävä mitä syö

Jos on jonkun sylissä ja näkee äidin menevän ohi alkaa kitinä

Potkii usein sukat pois jaloistaan

Tarraa äidin hiuksista kiinni ja vie ne suuhun

Äidin imetyskorussa on myös kiva roikkua ja näpertää sitä syödessä


Sinä tarraat minun kädestäni pienillä käsilläsi.
Puristat lujaa, etkä päästä irti.
Samalla äidin sydän toivoo,
ettet koskaan päästäisikään.
-Hugolle rakkaudella äiti

22 kommenttia:

  1. Alex ja Hugo ovat niin samankaltaiset! <3 ihanat pienet, jotka ovat vieneet meidän sydämet! M i h i n se aika ihan oikeasti katoaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat vieneet.♥ Ihanat ja rakkaat pienet.
      Tää ensimmäinen vuosi menee aina ihan yhdessä hujauksessa, ajan vois kyllä hetkeks pysäyttää.

      Poista
  2. Ihana pikku Hugo♡ Meilläkin on löydetty varpaat ja ne löytyykin nykyään usein suusta yöök :'D♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän kyllä on.♥
      Varpaat on ihan parhaat. :) Meilläkin viety kerta tai pari jo suuhun asti.

      Poista
  3. Tää aika menee kyllä ihan järkyttävää vauhtia. Mun vauva kasvaa liian nopeeta.♡
    Mutta aattele, ei enää kauan kun saat syliisi pienen käärön.♡ Vastasyntyneet on niin pieniä ja ihania myttysiä.♡

    VastaaPoista
  4. Ihana Hugo. <3 ja ihana tuo omasta kädestä tarttuminen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo kyllä on niin ihana.♡ Ja toisen touhuja on niin kiva seurata. :)

      Poista
  5. Voi tuota söpöä pientä poikaa. Täälä taas vuodatettu kyyneliä, niin ihanan tuo sun runo<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo on kyllä vaan niin suloinen.♥
      Kiitos, se tuli mieleen juuri tuolla hetkellä kun kuvan räpsäisin. :)

      Poista
  6. Voi mikä ihana! <3 Jo 5 kuukautta! Mä muistan ihan selvästi sen kun poju syntyi, onko siitä jo viisi kuukautta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä, tää aika suorastaan juoksee..äää en kestä!
      Hugo on kyllä niin ihana tapaus.♥

      Poista
  7. Ompas hän kasvanut! :) Se on vaan niin maailman ihaninta kun pieni tarraa kädestä lujasti kiinni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. ♥ Kuukaudessa tullut melki 700g painoa ja pituuttakin 2,7cm. Liian äkkiä kasvaa.
      Se kyllä on niin ihanaa.♥

      Poista
  8. Komeat mitat ja niin suloinen Hugo! <3 mustakin tuntuu, että vastahan hän syntyi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti Hugo kyllä kasvaa.♡ Ajatella että hetki sitten pieni kölli vielä massussa ja nyt jo näin iso..en kestä. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...