Kaksplus.fi

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Jotain uutta äidille


Täytyy myöntää että olen todella huono ostamaan itselleni mitään. Nuukuus iskee aina siinä kohdassa kun keikutaan lähellä aikuisten vaatteita. Jännä sinänsä, että jos rekissä roikkuisi esimerkiksi lapsen vaate ja se miellyttää silmää ja on sellainen pakko saada, niin kyllä mä sen varmaankin ostaisin. Mutta jos siinä rekissä roikkuu saman hintainen vaate, jota katselen itselleni, jää se mitä luultavammin siihen. Jännä juttu, koska onhan se itselle ostettu vaate paljon pitkäikäisempi kuin se lapselle ostettu.

Nyt olenkin sitten koittanut hieman kääntää omaa ajatusmaailmaani tässä, sillä kyllähän mun vaatekaappi huutaa täytettä ja jotakin uutta. Samoin kuin ulkovaatteet. Syksyllä kotiutin jo pitkään kuolaamani Vimman lettilegginssit. Nyt olen jo pitkään katsellut Nopsupopsun pipoa ja kun näin And Something Daily -blogissa ale koodin, joka oli voimassa vain viime viikonlopun,  muistui tuo pipo taas mieleeni. Ja koska kevätkin lähestyy kovaa vauhtia, niin päätin käyttää koodin hyväkseni.

Tänään siten postilaatikkoon tipahti tämä kuvissa näkyvä ihana musta ruusukepipo ja onhan se nyt ihana. En ymmärrä miksi tämän tilaamisen kanssa piti jahkailla näin kauan. Tai no ehkä siksi että se tuli itselle. Nyt kun tässä hiljoksiin alkaa päästä vauhtiin niin ehkä mä jopa oikein innostus ostelemaan itselleni jotain. Olen iskenyt silmäni nyt pariin vaatteeseen ja ehkä ne joskus löytyy minun vaatekaapistani.


Päätin myös että tällä kertaa panostaisin enemmän niihin omiin vaatteisiin. Ennemmin sitten maksan enemmän ja vaatekaapissa on vähemmän. Kunhan ne ovat sellaisia että niitä on helppo yhdistää toisiin vaatteisiin ja ne miellyttävät silmää sekä tuntuvat mukavilta päällä.

42 kommenttia:

  1. Toi on niin tuttua, miten sitä lapsille raaskii ostaa ennemmin kuin itselleen. Minäkin olen nykyään pyrkinyt ostamaan myös itselleni laadukkaita ja pitkäikäisiä vaatteita. Josko niistä vanhoista rievuista raaskisi joskus luopua.

    Aivan ihana tuo sinun pipo! Olen suunnitellut ompelevani Sennille kevääksi tuon tapaisen frilla/ruusukepipon. Nyt kun näin tuon sinun piposi niin haluan kyllä itsellenikin sellaisen! Taisin juuri rakastua pipoosi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tosiaan nyt tuo sama tavoite ostaa sitä laadukasta ja pitkäikäistä itselle ja hankkiutua vanhoista eroon. :)
      Kiitos, tykkään kyllä paljon. Hih, nyt vaan ompelemaan teille söpöt samistelupipot.♥ Mä haluaisin vielä tytöille kans tämmöset ruusukepipot. :)

      Poista
  2. Tunnistan postauksesta niin itseni! En raaski oikein ikinä ostaa itselle mitään uutta, mutta milalle on kiva ostaa jotain pikkukivaa silloin tällöin. Ihana pipo! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se tuppaa menemään. Lapsille on vaan niin ihana ostaa kaikkea. :)
      Kiitos, mäkin tykkään tosi paljon.♥

      Poista
  3. Niin tuttua! En löydä itselleni mitään ja jos löydän niin en ikinä raaski ostaa. Ehkä sitten kun lapset on isompia tulee ostettua itsellekin jotain. Ehkä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä jännä kun itelle ei raaskis ostaa mitään, vaikka kuitenkin käytössä pidempään. :) Mä koitan nyt tosissaan skarpatra tässä. :)
      Ootappa vaan, sit tulee lapsenlapset ja ostellaan niille. :D

      Poista
    2. Toi on totta! Eli ei tule itselle osteltua sit mitään tässä elämässä. :D

      Poista
  4. Mä teen ihan samaa omien vaatteiden vs. lastenvaatteiden kans!
    Oon kans halunnu jonkun tommosen härpäkepipon, rusetilla tms.. Mutta ei oo vieläkää sit tullu ostettua:D
    Toi on kyllä älyttömän nätti!! Ja sopii sulle niin hyvin! onneks satsasit itteesikin, ja teehän niin jatkossakin enemmän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana.♥ Nyt sitten sinäkin itsellesi hommaamaan. :) Kauan mullakin kesti, mutta kannatti. Ja kyllä mä meinaan nyt alkaa panostamaan myös itseeni. Hiljaa hyvä tulee. :)

      Poista
  5. Sama juttu täällä! Liian useasti olen huomannut, että omat vaatteet jää ihan lastenvaatehankintojen varjoon. Ostan itselleni silloin kun muistan tai kerkeän. Aikamoinen muutos siis tässäkin jos vertaa aikoihin ennen lapsia.. *äitiys*.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin se äitiys. :D
      Ennen mäkin ostelin vähän väliä itselleni uutta, mutta nykyään riittää yhden käden sormet laskeen kuinka paljon ostan vuodessa itselleni. Jos nyt sitten alkais panostamaan siihen että ostaa myös välillä itselle. :)

      Poista
  6. Tutulta kuulostaa.. :D Mä oon jo pitkän aikaa tehnyt niin, että ostan vähemmän mutta parempia. Pitkäikäisiä, laadukkaita vaatteita. Vaikka se kerralla kirpaseekin vähän enemmän, on niistä paaaljon pidempään iloa!

    Ja tuo sun pipo - aivan sairaan kiva, mulle kans! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin noin pitää munkin alkaa tekemään, miten sinä teet. Kyllähän se kirpasee, mutta kai tässä kannattaa laatuun perustaa kun sen verran harvoin itselleen mitään ostaa. :)

      Kiitos, tämä on ihana. Ei muuta kuin tilailemaan. :)

      Poista
  7. Ihana pipo! :) Ja tutulta kuulostaa! Mut välillä hyvä muistaa itseäänkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oon ihan rakastunut tähän.♥
      Kyllä se on hyvä välillä muistaa myös itseään. :) Se kun välillä tuppaa unohtumaan.

      Poista
  8. Äää liian tuttua! Juuri eilen olin ideaparkissa ja piti ostaa itelleni jotain kivaa. Loppujen lopuksi ostin tytöille kolme kassia vaatetta, itselleni en mitään vaikka muutamia juttuja ihastelinkin mutten raaskinut niitä ostaa, ihan tyhmää. Mutta toi pipo on tosi nätskä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, noin siinä mullekkin aina käy. :D Mut tuntuu et ne lasten vaatteet vaan huutaa puoleensa. :)
      Kiitos, tykkään kyllä niin paljon.♥

      Poista
  9. Kuulostaa kovin tutulta. Jotenkin noille pikkuisille on niin helppo ostaa kaikkea, kunhan vain tietää koon (ja isompaa voi aina ostaa jemmaan). Itselle kun ostaa jotain, pitäisi sitä aina sovittaa, enkä ainakaan yhtään tykkää käydä pukukopeissa tuskailemassa. Yleensä tulee tilattua itselle netistä. Onneksi monista merkeistä löytyy kokovinkkejä keskustelupalstoilta tai verkkokauppojen omilta sivuilta, niin ei mene niin pahasti aina hutiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se kun pienille on niin paljon helpompi ostella. :) Mä en kans oikein välitä pukukopeista, joten kyllä sitä itsekin tulee ennemmin harrastettua tuota kotio tilaamista. :)

      Poista
  10. Kovin tuttua. :D Ollaan sukulointireissulla ja ollaan tässä samalla kierrelty kauppoja ja kirppiksiä. Mieskin on ostanut itselleen pari juttua, mie olen ostanut, tadadadaadadaa, meikkivoiteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, se tai puuteri on muuten mullakin yleisempi ostos kuin vaate. :D

      Poista
  11. Sama täällä, tytöille kyllä raaskii ostaa kalliitakin vaatteita vain pienen harkinnan jälkeen, mutta itselle jo parin kympin vaatteen hankinta vaatii pitkää harkintaa ja monesti se sitten jääkin ostamatta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, juurikin näin. :)
      Lastenvaatteeseen voi helposti laittaa useamman kympin, mutta omassa vaatteessa kauhistellaan kun mennään paljon yli kympin. :)
      Mut nyt meinaan alkaa panostamaan siihen mitä ostan. Kyllä se meinaan ottaa päähän kun se kympin paita tulee ekasta pesusta ja näyttää samalta kuin ne kolme vuotta vanhat rytkyt. :/

      Poista
  12. Hieno pipo on kyllä! Kuulostaa niin tutulta, vaikka viime aikoina oon kyllä ostanut itellenikin, vaikka pääosin kuitenkin lasten vaatekaapit on saanu täydennystä. Omiin ulkovaatteisiin en ikinä raaskis laittaa satasia, mut kummasti lapsille kuitenki (he toki ulkoileekin enemmän!) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♥
      Lapsiin saa kyllä menemään paljon rahaa ja helposti. :)
      Mä taas voisin alkaa panostaa omiin ulkovaatteisiin kun tulee kuitenkin sen verran paljon liikuttua. Varsinkin uudet kengät olis ihan pakko saada. :)

      Poista
  13. Tuttua, ah niiiin tuttua tekstiä!! Juurikin itsekkin naureskelin tuolle, että omassa kaapissa ne vaatteet olis no jos nyt ei ikuisia, niin tosi pitkä ikäisiä.Lapsille tietty koko menee jossain kohtaa jopa puoli vuotta, muuten muutaman kuukauden. ja SILTIKIN niitä lastenvaatteita tulee haalittua niin paljon enemmän??!! Ei mitään järkeä:D

    Pipo on ihana, oon itsekkin tehnyt noita lapsille ja omaankin päähän on tullut pari tehtyä,söpöjä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, samaa aina päivittelen. :) Jospa nyt ottaisi muutoksen tässä ja päivittäisi hiljoksiin sen oman kaapin oikeesti kivoilla vaatteilla jotka näyttäis kivalta vielä sen muutaman pesun jälkeen. :)

      Pipo on kyllä ihana.♥ Oih, osaisimpa mäkin tehdä itse. Tytöille on kyllä vielä pakko saada tämmöiset niin voidaan samistella. :)

      Poista
  14. Muistan, kun siskoni sai lapsia ja alkoi tämän jälkeen ostella vain heille kaikkea. Mietin silloin, että kaikenlaista, minusta ei kyllä tule tuollaista. Ei saa unohtaa itseä, vaikka on äiti! Nyt kuitenkin huomaan sortuvani tähän ihan samaan. Pikku P:lle on vain niin rehellisen kiva ostaa kaikkea. Ehkä se on myös helpompaa, kun niitä ei tarvitse sovittaa. Tämä olikin hyvä muistutus, että kyllä sitä voi ja tarvitsee ostaa itsellekin välillä jotain:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä kun noille pienille on vaan niin kiva ostella että siinä jää omat ostokset jalkoihin. :) Ja tuo sovittaminen on välillä ikävää puuhaa. Mutta koitetaan nyt muistaa ostella myös itsellemme. :)

      Poista
  15. Kaunis pipo ja sopii sinulle hyvin! Minä hyödynsin tuon saman koodin mustaan paljettipipoon ja nyt odottelen sen saapumista. Päätin itsekin, että välillä panostan myös omaan hyvinvointiini ja tyyliini, vaikka olenkin "vain kotona", enkä "käy paljon missään". Sen aina unohtaa, miten on ihan ok, että äitikin panostaa itseensä ja antaa samalla esim.omille tyttärilleen myönteisen esimerkin naiseudesta ja kotiäitinä olemisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tuo on kyllä niin ihana.♥
      Oi sinnekin ihana pipo tulossa. :) Ja kyllä se on hyvä panostaa myös itseensä, niin äkkiä sitä sen unohtaa.

      Poista
  16. Hei tuo on niin tuttua! Itse tuppaan pihistellä AINA omissa hankinnoissa... Nyt tosin sain J:ltä syntsälahjaksi lahjakortteja joilla mun on pitänyt ostaa VAIN itselleni ja päätin pitää sopimuksen! On aika upea tunne kun omistaa jotain uutta ja ihanaa <3
    Ja niin hieno tuo pipo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toihan on ihan loistava juttu. Tulee sitten oikeasti käytettyä ne vaan itseensä. :) Ja on se kyllä aivan ihanaa saada itselleen jotakin ihan uutta. :)
      Kiitos, toi on kyllä niin ihana.♥

      Poista
  17. Kyllä niin samoja aatoksia täällä. :D Ei sitä itselleen meinaa raaskia mitään ostaa. Nyt juuri miehelleni sanoin, että mun on pakko ostaa muutama paita itselleni, kun ei ole mitään mitä laittaa päälle. Se sovittaminen vaan on niiiin tylsää.... Ja jos ostaa sovittamatta, niin takuulla ei tuu pidettyä. Paidan on pakko istua kunnolla päälle, että sitä tykkää käyttää. Ehkä mäkin nyt vaan itselleni jotain ostan. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä meinaa. Mä koitan nyt skarpata tosissani ja muistaa itseänikin. :) Sielläkin vaan ostamaan itselle, siitä tulee todella kiva mieli. :)
      Ja se sovittaminen..välillä kivaa mut sit siellä kopissa tulee se olo että no onks tää nyt kuitenkaan hyvä jne. :D

      Poista
  18. Mulla on juuri toisinpäin, itselleni ostan mieluummin vähän laadukkaampia ja pitkäaikaisempia vaatteita, mutta lapsille en ole ikinä ostanut kaupasta uutena mitään mikä olisi maksanut yli 50€. Jotenkin tuntuu niin turhalta tuhlata rahaa vaatteisiin, jotka on sekunnissa liian pieniä. Meillä on onneksi monta laadukasta lastenvaatekirppistä, josta käyn suurimman osan lasten vaatteista ostamassa. Usein sielläkin tavara melkein koskematonta ja hinta muutaman euron.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta löytää kyllä hyvin lapsille. :) Pitäisi itsekin kiertää niitä enemmän. Sinne vaan mieluiten lähtisi ilman lapsia, niin saisi penkoa ihan rauhassa. :)
      Mä meinaan nyt kyllä alkaa ostelemaan myös itselleni ja panostamaan myös siihen mitä ostan. :)

      Poista
  19. Perus, noinhan se menee. Ja sitten kun ei tarvii töihinkään pukeutua niin huomaa ostavansa vaan urheiluvaatteita ja muuta mikä on mukavaa päällä. Ja lastenvaatteet sopii aina käyttäjille sovittamatta, ite ei halua mennä sinne pukukoppiin niin jää ostamatta kokonaan ettei tuu hutiostoksia :D monesti vaan tulee paniikki sitten kun pitäis johonkin lähteä muissa vaatteissa kun leggareissa ja hupparissa eikä siellä kaapissa oo mitään muuta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. :) Juoksuhousuja ostin parit viime vuonna ja ne on olleet kovassa käytössä lenkillä. Kotona mulla on usein joko leggarit tai farkut. :)
      Mä huomaan kans kun pitäis johonkin lähteä, että vaatekaappi on vaan täynnä kaikkea ei päälle laitettavaa. Pitäis ehkä ostaa sinne jotain näitä tilanteita varten. :D

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...