Kaksplus.fi

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Vauvan kanssa junassa



Kun jokin aika sitten kuulin että saisin tilaisuuden lähteä käymään Helsingissä, mietin että milläköhän sinne lähtisin. Kestäisikö vauva pitkän automatkan, kun ei pahemmin viihdy hereillä kaukalossa niitä lyhyitäkään. Entäs kuka lähtisi mukaan ja koittaisi saada pojan viihtymään? Päätin, ettei auto todellakaan ole se meidän vaihtoehto. Samoin kuin ei linja-autokaan. Niinpä juna oli se ainoa jäljelle jäävä. Se tiesi kuitenkin ensin tunnin ajomatkan, jotta pääsisin juna-asemalle, niinpä lähdin matkaan jo edellisenä päivänä.

Eilinen starttasi aamusta jo varhain ja Tampereen rautatieasemalla oltiin kellon näyttäessä 07:15. Onneksi Hugo heräili aamusta jo itse ajoissa, eikä häntä tarvinnut herättää erikseen. Rattaat saatiin junassa kivasti niille varatuille paikoille ja Hugo istui ehkä hieman pölmistyneenä sylissäni. Ihmetteli kovasti, että missä kummassa ollaan. Kun juna lähti liikkeelle, katseli toinen ikkunasta ja hymyili. Ohi vilisevät maisemat oli mielenkiintoista seurattavaa. Olihan se ihan mahtavaa, kun niitä sai katsella äidin sylistä, joko istuen tai siinä seisten.

Parin tunnin matka sujui ihan mukavasti. Kun nälkä iski, oli helppo imettää, sillä kanssamatkustajiakaan ei ollut kuin muutama. Pienet hörpyt "maitobaarista" otettuaan oli hyvä ottaa pienet unet. Ja eikä kauankaan kun olimme jo niin lähellä Helsinkiä, että puimme haalarin takaisin päälle. Takaisin tultiin iltajunalla ja voi kyllä mikä helpotus se oli. Matka meni nopeasti ja poika sai olla niin lähellä, ettei takaisin tullessa kuulunut yhtään itkua. Vauvan parhaimpina viihdykkeinä junassa toimi muutama oma lelu, tulostettu junalippu, vesipullo sekä viereisellä penkillä istuva äiti, muutaman kuukauden ikäisen vauvan kanssa.

Vauvan kanssa junalla matkustaminen oli niin helppoa. Nälän iskiessä ruokaa pystyi tarjota heti, vaipan vaihtaminen onnistui helposti hoitohuonessa, rattaat sai kätevästi niille varatulle paikalle ja mikä parasta, vauvan ei tarvinnut nököttää vain kaukalossa eikä matka keskeytynyt sen vuoksi, että toinen hermostuu. Oikein harmittaa kun junia ei kulje ihan meidän kylältä. Nimittäin niin helppoa tuo matkustaminen oli. Hugo ainakin nautti, sillä hänelle se autolla matkustaminen ei olisi ollut mieluinen vaihtoehto.

14 kommenttia:

  1. Ihana pikku Hugo - super tyytyväinen pikkuvauva!! :) oikein maailmanmatkaaja jotten sanoisi! <3

    VastaaPoista
  2. Me ollaan myös matkustettu pari kertaa Seinäjoelta Tampereelle ja takaisin ja on kyllä tosi helppoa! Ostin edullisia sarjalippuja 10 kpl syksyllä, jotka ovat voimassa puoli vuotta, ja hintaa jäi vain 10 € suunta... eli edes rahallisesti ei ole kannattavaa lähteä omalla autolla.

    Oon vaan sellanen säätäjä noiden pakkailujen ja matkustamisen kanssa, että aina jotain jää ja jotain hassua sattuu, oli matkustapa mikä tahansa! :D

    Käy tsekkaamassa tuorein junamatkapostaus täällä:
    http://lempipaivanitanaan.blogspot.fi/2016/03/hiihtoloma-tuolta-se-tuli-tuonne-se.html

    ... tai eka junailu vauvan kanssa täällä:
    http://lempipaivanitanaan.blogspot.fi/2015/11/junailua.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu noilla hinnoilla se tulee kyllä edulliseksi ja on kiva, kun pieni voi olla siinä sylissä. :) Hih, kyllähän aina pitää vähän säätää. :D
      Tulen kurkkaamaan postauksesi. :)

      Poista
  3. Kiva että tuo junailu toimii teillä noin hyvin :) Se kyllä varmasti onkin huomattavasti mukavempi tapa matkustaa lapselle kun ei tartte olla paikoillaan koko aikaa. Me ei olla koskaan matkustettu tyttöjen kanssa junalla, ellei tuota museo rautatien junaa lasketa joka kulkee siis kesä sunnuntaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimi kyllä niin hyvin, että oikein ihmettelin miten hyvin se meni. :D Junalla matkustaminen sujui kyllä oikein mukavasti ja Hugo tuntui nauttivan. Varmasti mennään joskus toistekin. Hih onhan sekin juna, varmasti kiva juttu tytöille päästä kulkemaan sellaisella kesäjunalla. :)

      Poista
  4. Reipas reissaaja ♥ Oli mahtava tavata teidät molemmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hugo kyllä oli reipas, vaikka oli rankka päivä ja paljon uusia ihmisiä. :) Oli ihana nähdä.♥

      Poista
  5. Niin ihana pikku.reissumies <3 <3
    Ja ihan huippua oli tavata <3 :)

    VastaaPoista
  6. Ihana reissaaja<3 Mekin ajettiin tytsyn kanssa nyt viikonloppuna junalla parin tunnin pätkä edestakaisin. Meni oikein mukavasti! Menomatkan hän viihtyi sylissä kanssamatkustajia seuraillen ja leluilla leikkien. Paluumatkalla päästiin leikkimään leikkivaunuun. Oikein hauska paikka jo kymmenkuiselle, kun kävely taluttaen sujuu. Tuntui, että tyttö oli enemmäkin harmissaan, kun oltiin perillä ja piti lähteä pois;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hän on ja oikein reipas sellainen.♥
      Hih, ihana. :) Nuo leikkipaikat on kivoja siinä vaiheessa kun se pelkkä sylissä istuminen ei riitä. :) Junissa on kyllä kiva kun pääsee liikkumaan eikä tarvitse jumittaa paikoillaan. :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi! ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...